Tänään Blackburnin vieraaksi matkaavan Manchester Unitedin manageri sir Alex Ferguson ylistää Skysportsin haastattelussa nuorta maalivahti David De Geaa.
17. miljoonalla punnalla Atletico Madridista kesällä saapunut nuorukainen oli vaikeuksissa alkukaudesta, mutta on nostanut tasoaan mielettömästi kauden edetessä.
Fergusonin mielestä 21-vuotias De Gea on osoittanut peleissä, ettei antanut epäonnistumisten murtaa häntä. Alkukauden ongelmat keskityspallojen kanssa on pystytty hoitamaan, ja sir Alex ihailee espanjalaisen nyky-itseluottamusta.
”Häneltä otti aikansa totutella englantilaiseen jalkapalloon. Hän on näyttänyt uskomatonta kehitystä. Fulhamiakin vastaan hän teki pari kolme loistavaa nyrkkeilyä rangaistusalueen sisältä”, toteaa skottimanageri.
Hän ei odotakkaan, että De Gea olisi ex-United maalivahtien Peter Schmeichelin ja Edwin van der Sarin tasolla välittömästi. 21-vuoden iässä hänellä on aikaa nostaa tasoaan.
Juuri edellinen Blackburn ottelu Old Traffordilla oli De Gean pohjanoteeraus alkukaudesta, joten on mielenkiintoista nähdä millä tasolla hän pystyy pelaamaan Unitedin matkatessa Roversin vieraaksi tänään.
