ESPN:n mukaan Manchester United on voittamassa kilpajuoksun brasilialaisesta Lucas Mourasta. Tosin halvalla 19-vuotias huippulupaus ei irtoa. Hintalappu on 30 miljoonaa puntaa, josta kolmannes menisi pelaajalle itselleen.
Moura on yhdistetty vahvasti myös Manchester Cityyn ja Interiin. Tällä viikolla Sao Paulon edustajat ovat kuitenkin tyrmänneet linkit Cityyn ja Interiin, mikä tarkoittanee sitä, että ManU on nyt paalupaikalla pelaajan saamiseksi.
Laitahyökkääjänä ja hyökkäävänä keskikenttäpelaajana viihtyvä Moura edustaa Brasiliaa Lontoon olympialaisissa, missä peliaika on jäänyt tähtiä vilisevässä joukkueessa vähiin.
United on yhä kiinnostunut myös Arsenalin Robin van Persiestä, mutta 20 miljoonaa puntaa voi olla ManU:lle liikaa.