Liverpool-QPR
Kokenut puolustaja Jamie Carragher pelasi kotiyleisön edessä uransa viimeisen ottelun. 35-vuotias brittipuolustaja edusti koko uransa ajan Liverpoolia. Carragher saapui kentälle lapsiensa kanssa Anfieldin täyttyessä ”One more year” huudoista.
Pool aloitti ottelun vahvasti. 23 minuutin kohdalla Philippe Coutinho vapautui maaliintekoon vieden kotijoukkueen 1-0 johtoon. Sattumalta maalin syntymisaika oli sama kuin Carragherin pelinumero. Tauolle mentiin Liverpoolin 1-0 johdossa.
Toisella puoliajalla Carragher pääsi laukaisuetäisyydelle. Liverpoolin varakapteenin veto osui ylärimaan ja Carragherin uran viimeinen maali jäi saamatta. Ottelu päättyi Liverpoolin 1-0 voittoon ja yhden suuren pelaajan ura sai arvoisensa päätöksen.
Southampton-Stoke City
Michael Owen pelasi jäähyväisottelunsa. 33-vuotias brittihyökkääjä voitti Kultaisen Pallon vuonna 2001. Owen ilmoitti maaliskuussa, että kausi olisi hänen viimeisensä.
Owen aloitti viimeisen ottelunsa Stoken vaihtopenkillä. Ensimmäisellä puoliajalla lähinnä pelailtiin, eikä maalipaikkoja syntynyt. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen puoliaika sai räjähtävän aloituksen. 47 minuutilla Geoff Cameronin keskitys tavoitti Peter Crouchin, joka puski vieraat 0-1 johtoon. Stoken johto jäi kymmenen minuutin mittaiseksi. 57 minuutilla Rickie Lambert sijoitti pallon Asmir Begovicin taakse. Maali oli debyyttikautta Valioliigassa pelaavalle Saints-hyökkääjälle kauden 15. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Owenin viimeinen vääntö päättyi 1-1 tasatulokseen.
Swansea-Fulham
Fulham katkaisi viiden ottelun tappioputkensa. Capital One Cupin helmikuussa voittanut Swansea kaatui 0-3 lukemin. Ottelun hahmo oli nollapelin torjunut Mark Schwarzer.
Fulham aloitti ottelun ryminällä Ensimmäinen maali syntyi parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Alex Kacaniklicin siirtäessä vieraat 0-1 johtoon. Tauolle mentiin Fulhamin komennossa.
Toisella puoliajalla Swansea heräsi. Kotijoukkue sai lukuisia maalipaikkoja, muttei onnistunut maalinteossa. Fulham-vahti Schwarzer oli loistovireessä. 77 minuutilla Dimitar Berbatov lisäsi vieraiden johdon kahteen maaliin. Lopullinen isku syntyi lisäajalla, kun Urby Emanuelson laukoi loppulukemiksi 0-3.
West Ham-Reading
Hammers otti rutiinivoiton Readingistä. Toiseksi viimeiselle sijalle jäänyt Reading putosi sarjasta. Ottelun hahmo oli hattutempun iskenyt Kevin Nolan.
West Ham tarjosi kotiyleisölleen viihdettä koko rahan edestä. Hammers siirtyi johtoon 23 minuutilla Kevin Nolanin laukoessa pallon maaliin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Ricardo Vaz Te lisäsi West Hamin johdon kahteen maaliin. Tauolle mentiin kotijoukkueen 2-0 johdossa.
Toisella puoliajalla Reading osoitti heräämisen merkkejä, kun Gareth McCleary laukoi kavennusosuman. Kaksi minuuttia myöhemmin Adam Le Fondre tasoitti ottelun kauden 11 osumallaan. West Ham palasi johtoon 79 minuutilla, kun Nolan laukoi illan toisen osumansa. Lopullinen niitti syntyi varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla, Hammers-kapteenin osuessa kolmannen kerran.
West Ham voitti ottelun 4-2. Andy Carroll pelasi lainasopimuksensa viimeisen ottelun. Brittihyökkääjä palaa kesällä Liverpooliin.
Chelsea-Everton
Chelsea varmisti suoran paikan Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Blues kaatoi Evertonin 2-1. Rafael Benitezille ottelu oli viimeinen Chelsean peräsimessä. Myös Manchester Unitedin ensikaudeksi komentoonsa ottava David Moyes jätti Evertonille jäähyväisensä.
Chelsea siirtyi johtoon seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Juan Mata laukoi pallon maaliin. Seitsemän minuuttia myöhemmin Toffees tasoitti ottelun Steven Naismithin osumalla. Tauolle mentiin 1-1 tasatilanteessa.
Ottelun ratkaisu nähtiin, kun peliä oli vartti jäljellä. Fernando Torres päätti kuivan kautensa iskemällä Chelsan voittomaalin. Torres ei ollut osunut Valioliigassa joulukuun jälkeen. Blues voitti ottelun 2-1 varmistaen kolmannen sijansa sarjassa.
Manchester City-Norwich
Managerinsa Roberto Mancinin viikko sitten erottanut Manchester City kärsi yllätystappion Norwichille. City oli jo varmistanut toisen sijansa sarjassa.
Kanarianlinnut aloittivat ottelun vahvasti. Ensimmäinen maali syntyi 26 minuutilla Anthony Pilkingtonin siirtäessä vieraat 0-1 johtoon. City tasoitti ottelun välittömästi Jack Rodwellin osumalla. Tauolle mentiin 1-1 tasatilanteessa.
Toisen puoliajan alussa Norwich siirtyi uudelleen johtoon. Kokenut hyökkääjä Grant Holt ohitti Joe Hartin kauden kahdeksannella osumallaan. City tasoitti ottelun viisi minuuttia myöhemmin Rodwellin iskiessä illan toisensa. Tasoitusmaali oli kuitenkin vain hetken huumaa. 65 minuutilla Jonny Howson piti manchesterilaisten puolustusta pilkkanaan ja laukoi ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.
Tottenham-Sunderland
Tottenham voitti Sunderlandin vaisussa ottelussa. Spurs jäi voitosta huolimatta ulos Mestarien liigasta.
Tottenham halltsi ottelun tapahtumia alkuminuuteilta lähtien. Spurs ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Ottelun käännekohta nähtiin 74 minuutilla, kun David Vaughan sai illan toisen varoituksensa. Vajaamiehisen Sunderlandin puolustus mureni lopulta lisäajalla Gareth Balen tehdessä ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.
Newcastle-Arsenal
Arsenal nappasi pisteet Tynesidelta ja varmisti paikan Mestarien liigassa. Gunners aloittaa Mestarien liigataipaleensa playoff-kierrokselta.
Tykkimiesten neljännen sijan varmistanut osuma syntyi 52 minuutilla, kun Laurent Koscielny ohitti uransa viimeisessä ottelussa torjuneen Steve Harperin. Myös Gunnersin vihollisseura Tottenham Hotspur voitti oman ottelunsa, mutta jäi pisteen päähän Tykkimiehistä.
Wigan-Aston Villa
Sarjasta kauden päätteeksi putoava Wigan jäi tasatulokseen viimeisessä valioliigaottelussaan. Putoamisesta huolimatta The Latics pelaa ensi kaudella Eurooppa-liigassa, sillä joukkue voitti FA Cupin. Aston-Villa pelasi ilman tähtihyökkääjäänsä Christian Bentekeä. Belgialaishyökkääjä oli pelikiellossa saatuaan punaisen kortin joukkueen edellisessä ottelussa.
Villa aloitti maalinteon heti alkuminuuteilla. Darren Bent siirsi vieraat johtoon kauden kolmannella osumallaan. 21 minuutin kohdalla Emmerson Boyce toi Laticsin tasoihin. Ensimmäisen puoliajan lopulla Wigan siirtyi johtoon Nathan Bakerin toimiessa epäonnensoturina. Pallo kimposi Villa-puolustajasta omaan maaliin. Tauolle mentiin Wiganin 2-1 johdossa.
Villan tasoitus syntyi toisen puoliajan alkupuolella. Ron Vlaar teki itselleen epätyypillisen maalin tykittämällä pallon volleysta verkkoon. Wigan oli jälleen menettänyt johtoasemansa. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten kamppailu päättyi pistejakoon.
West Bromwich-Manchester United
Sir Alex Fergusonin jäähyväisottelu oli hyökkäyksen riemuvoittoa. West Bromwich ja Manchester United tasasivat pisteet 10 maalin illassa. Myös Paul Scholes päätti uransa otteluun. Scholesin peliura päättyi jo toisen kerran.
United aloitti ottelun ryminällä, kun Shinji Kagawa siirsi seitsemän minuutin pelin jälkeen vieraat johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Jonas Olsson löysi pallon omasta maalista auttaen manchesterilaiset kahden maalin johtoon. 30 minuutin täyttyessä Alexander Buttner lisäsi vieraiden johdon jo kolmeen maaliin. Ensimmäisen puoliajan lopulla James Morrison kavensi vielä taukolukemiksi 1-3.
Toisen puoliajan alussa vaihdosta kentälle tullut Romelu Lukaku toi WBA:n maalin päähän. Kolme minuuttia myöhemmin Robin van Persie vei Unitedin jälleen kahden maalin johtoon. 63 minuutin kohdalla Javier Hernandez lisäsi osumallaan manchesterilaisten johtoa.
Unitedin kolmen maalin johto kuihtui ottelun loppuhetkillä. 81 minuutilla WBA pääsi maalin päähän Lukakun sekä Yossouf Mulumbun osumilla. Viisi minuuttia myöhemmin Lukaku viimeisteli hattutemppunsa tuoden kotijoukkueen tasoihin. Ottelu päättyi maalijuhlien jälkeen 5-5 loppulukemiin.
