Pitkään Manchester Unitedin kokoonpanosta sivussa ollut Darren Fletcher on tekemässä paluuta tositoimiin. Fletcher kirjautti ensimmäiset peliminuutit Unitedin reserveissä oltuaan sivussa kymmenen kuukautta.
Fletcher on kärsinyt kroonisesta suolistosairaudesta vuodesta 2011 asti. Skotti teki paluun pelikentille syyskuussa 2012, mutta kausi päättyi jo Tapaninpäivänä. Fletcher leikattiin, jotta suolistosairauden oireet helpottaisivat.
Kuntoutuminen on vaatinut hurjan määrän työtä. Fletcher kirjautti reservien ottelussa itselleen 67 peliminuuttia.
– Siitä on pitkä aika, kun olen viimeeksi pelannut. Olen harjoitellut nyt muutaman viikon ja nyt on tarkoituksena saada säännöllistä peliaikaa. Nautin päästessäni kentälle, kertoo Fletcher.
– Tavoitteena oli pelata ensimmäinen puoliaika ja katsoa sen jälkeen tilannetta. Olisin voinut pelata pidempäänkin, mutta en halua lääkäreiden pahoittavan mieltään. Seuran tuki on ollut uskomatonta koko tämän prosessin aikana. En voisi pyytää enempää.
Täyteen kuntoon pääseminen vaatii vielä paljon työtä. Fletcherin tavoitteena on pelata täysiä otteluita reserveissä ennen paluuta Unitedin ykkösmiehistöön.
– Haluan päästä kentälle ja auttaa joukkuetta. Nyt minun pitää vakuuttaa David Moyes, jotta se on mahdollista.
Lähde: Sky Sports
