Liverpool ja Southampton murskasivat – Crystal Palace katkaisi tappioputkensa

Valioliigakierroksen lauantain otteluissa Liverpool ja Southampton olivat murskaavan ylivoimaisia. Etenkin Saintsille voitto oli tärkeä, sillä joukkue sen avulla sarjataulukossa Chelsean ohi kolmanneksi. Myös nousijaseura Crystal Palacen tuska sai hieman lievennystä, kun Eagles nappasi ensimmäisen pisteensä seitsemään otteluun. Katsotaanpa, mitä muuta pelipäivänä tapahtui.

Southampton-Hull

Southampton nousi Valioliigassa jo kolmanneksi voittamalla Hullin kotikentällään. Saints nuiji Tigersin murskaavin 4-1-lukemin. Voiton myötä Southamptonin tappioton putki kasvoi jo yhdeksään otteluun.

Ottelu alkoi Southamptonin osalta hyvin väkevästi. 16. minuutilla Rickie Lambert jatkoi pallon päällään Morgan Schneiderlinille ja ranskalainen puski Saintsit johtoon. Ensimmäisen puoliskon puolivälissä Lambert viimeisteli itse rangaistuspotkusta vieraat kahden maalin johtoon. Southamptonin vyöry jatkui 36. minuutilla Adam Lallanan viimeistellessä häikäisevällä yksilösuorituksella kotijoukkueen jo kolmen maalin johtoon.

Hull kavensi toisen puoliajan alussa. 55. minuutilla Yannick Sagbo ohitti Victor Wanyaman ja viimeisteli pallon kierteisellä laukauksella ohi Artur Borucin.

Liverpool-Fulham

Anfieldillä Liverpool järjesti todelliset murskajaiset joukkueen isännöidessä alavireistä Fulhamia. Reds tyrmäsi Mökkiläiset tylysti 4-0-lukemin. Kotijoukkueen johtohahmo oli kaksi maalia viimeistellyt uruguaylaishyökkääjä Luis Suárez.

Liverpool hallitsi ottelun alkua. 20. minuutilla Reds sai hyvästä paikasta vapaapotkun, jota Steven Gerrard asettui ampumaan. Liverpool-ikonin keskityksen löysi lopulta Fulhamin puolustaja Fernando Amoriebieta. Venezuelalainen puski pallon epäonnisesti omaan maaliin.

Hetkeä myöhemmin Amoriebieta jätti Martin Skrtelin vartioimatta ja slovakialaispuolustajalla oli helppo työ viimeistellä Liverpool Gerrardin kulmapotkusta kahden maalin johtoon. 36. minuutilla Suárez maalasi vielä taukolukemiksi 3-0.

Liverpoolin dominointi jatkui toisella puoliajalla ja 56. minuutilla Suárez laukoi joukkueensa neljännen osuman. Maali oli uruguaylaistähdelle jo illan toinen. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Liverpool voitti 4-0 ja säilytti paikkansa Valioliigan toisella sijalla.

Aston Villa-Cardiff

Aston Villa oli Cardiffia vahvempi, kun joukkueet kohtasivat Villa Parkin iltapäivässä. Birminghamilaisseura nappasi pisteet sarjanousijoilta 2-0-lukemin.

Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa 77. minuutille, kunnes Villa sai vapaapotkun hyvästä paikasta. Leandro Bacunan tarkka laukaus ohitti David Marshallin siirtäen kotijoukkueen 1-0-johtoon. Kuusi minuuttia ennen loppuvihellystä Libor Kozak viimeisteli vielä loppulukemiksi 2-0.

Crystal Palace-Everton

Crystal Palace katkaisi seitsemän ottelua kestäneen tappioputkensa nappaamalla pisteen Valioliigan kärkijoukkueisiin kuuluvalta Evertonilta. Eagles ja Toffees päätyivät pistejakoon maalittomaan tasatulokseen päättyneessä kamppailussa. 11 pelatun ottelun jälkeen Everton on sarjan viidennellä sijalla. Palace jatkaa edelleen hännillä.