Michel Vorm polvileikkaukseen

© Kuva: Getty Images

Swansean Michel Vormin polvi leikataan tänään. Walesilaisseura toivoi aiemmin, että 30-vuotias Hollannin maajoukkuevahti olisi pystynyt jatkamaan pelaamista tammikuuhun saakka.

Swansea on nyt päättänyt, ettei Vormin rusto-ongelman hoitoa voida enää pitkittää ja varannut maalivahdille leikkauksen. Hollantilaisen toipumisajan pituus riippuu operaation onnistumisesta.

– Minun on suoritettava leikkaus ennen MM-turnausta. Olen kärsinyt jo jonkin aikaa ongelmista vasemmassa polvessani ja ne ovat paisuneet entistä kivuliaammiksi, Vorm kertoi aiemmin kuussa BBC:lle.

Lähde: BBC