Liverpool nöyrtyi Chelsealle sunnuntain kärkikamppailussa

© Kuva: Getty Images

Sunnuntain kärkiottelussa tiukka puolustuspeli toi Chelsealle tärkeän voiton alkukauden sensaatioseurasta Liverpoolista. Reds taipui José Mourinhon ryhmälle lukemin 2-1. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran sitten huhtikuun, jolloin Luis Suárez sai kymmenen ottelun pelikiellon puraistuaan Branislav Ivanovicia. Chelsea piti voitolla kolmannen sijansa ja eroa sarjaa johtavaan Arsenaliin on kaksi pistettä.

Liverpool sai ottelulle räjähtävän siirtyen johtoon jo kolmannella minuutilla. Philippe Coutinhon vapaapotkusta antama keskitys löysi keskustasta Martin Skrtelin, joka upotti pallon Petr Cechin taakse. Chelsea oli lähellä tasoittaa seuraavasta hyökkäyksestään Eden Hazardin päästessä laukomaan kohti Simon Mignoletia. Belgialaisvahti torjui maamiehensä yrityksen.

17 minuutin kohdalla Hazard onnistui tuomaan isännät tasoihin. Laituri nappasi Oscarin menettämän pallon ja ampui pallon rangaistusalueen tuntumasta ohi Mignoletin. Blues siirtyi johtoon vajaa kymmenen minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä. Samuel Eto’o riisti pallon Skrtelillä ja vei liukui isännät 2-1-johtoon.

Liverpool haki toisella puoliajalla kuumeisesti tasoitusosumaa. 54. minuutilla Jordan Henderson antoi keskityksen maalinedustalla odottaneelle Mamadou Sakholle, mutta ranskalaispuolustajan pusku osui ylärimaan.

Kaksi minuuttia myöhemmin Eto’o oli lähellä ampua illan toisen osumansa kamerunilaisen päästessä uhkaamaan Liverpool-maalia. Mignolet pelasti kuitenkin vieraat takaiskulta näyttävällä torjunnalla. Chelsean johtoasema piti loppuun saakka, joten Blues nappasi pisteet lukemin 2-1.

Maalit:

1-0 Martin Skrtel (3)
1-1 Eden Hazard (17)
2-1 Samuel Eto’o (34)