Liverpool-manageri Brendan Rodgers ei usko joukkueensa yltävän tällä kaudella Valioliigan mestaruuteen. Liverpool on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä. Sarjaa johtava Arsenal on kahdeksan pisteen päässä Rodgersin miehistöstä.
Rodgers otti Liverpoolin ohjakset kesällä 2012. Hänen mukaansa Liverpool ei ole vielä valmis taistelemaan Valioliigan mestaruudesta.
– Uskon mestaruuden olevan meille liian aikainen tavoite, Rodgers kertoi Sky Sportsin haastattelussa.
– Olin katsomassa Manchester Cityn ja Chelsean välistä ottelua. Näitä joukkueita on rakennettu useampi vuosi, ja meidän on todella vaikeaa haastaa heitä. Olemme kuitenkin olleet oikealla tiellä koko kauden.
Liverpool pelaa vielä kaikkia sarjataulukossa edellään olevia joukkueita vastaan. Rodgers uskoo Liverpoolilla olevan sanottavansa mestaruustaistelussa.
– Olemmeko osa mestaruustaistelua? Tottakai, sillä olemme ammattilaisia. Taistelemme mahdollisimman korkeasta sijoituksesta Valioliigassa.
– Olemme kuuden pisteen päässä toisesta sijasta. Pisteitä on vielä paljon jaossa, joten taistelemme viimeiseen otteluun saakka. Olen silti rehellinen sanoessani, että tämä kausi on meille liian aikainen mestaruuden kannalta.
