Louis van Gaal on myöntänyt haluavansa tulla valituksi Manchester Unitedin seuraavaksi manageriksi. Kyseessä on ensimmänen kerta, kun 62-vuotias Hollannin päävalmentaja kommentoi julkisesti mahdollisuuksiaan David Moyesin seuraajaksi. United vahvistaa todennäköisesti uuden managerinsa ensi viikon aikana.
– Voisin hyvin ottaa työn vastaan. Toivottavasti minut valitaan. United on yksi maailman suurimmista seuroista, joten se olisi mahtava haaste, Van Gaal kertoi BBC:lle.
United haluaa odottaa kauden päätökseen saakka, ennen kuin seura julkaisee uuden managerinsa. Van Gaal ei anna kuitenkaan huhupuheiden häiritä Hollannin luotsaamista MM-turnauksessa.
– Minun on keskityttävä nykyiseen työhöni. Valmennan tällä hetkellä Hollannin maajoukkuetta ja olen odottanut jo pitkään mahdollisuutta luotsata MM-turnauksessa, joten se on itselleni todella tärkeää.
Jos Hollanti pärjää hyvin MM-turnauksessa, van Gaal pystyy aloittamaan työnsä vasta heinäkuun puolivälissä. Kokeneen valmentajan odotetaan kuitenkin tarjoavan Unitedin väliaikaiselle managerille Ryan Giggsille kakkosmiehen roolia.
United-veteraani Michael Carrick uskoo, että kuka tahansa virkaan astuva saa valmennettavakseen mestaruutta haluavan joukkueen.
– Emme missään tapauksessa tyydy Mestarien liiga -paikkaan. En väitä, että voittaisimme mestaruuden ensi kaudella. Se on kuitenkin tavoitteenamme, emmekä ajattele muuta.
Lähde: The Guardian
