Valioliigan tähdistökentällinen kaudella 2013-14

© Kuva: Getty Images

Huikea Valioliiga-kausi on takana ja muodostimme tuttuun tapaan kauden tähdistökentällisen. Avauskokoonpanomme on muodossa 4-4-2. Listasimme avauskokoonpanon lisäksi myös 11 vaihtopelaajaa.

Maalivahti

Petr Cech, Chelsea

Cech on valintamme kauden parhaaksi maalivahdiksi. Chelsea päästi kauden aikana selkeästi vähiten maaleja ja Cech käskytti puolustuslinjaa esimerkillisesti. Tshekkivahdin torjuntatyyli on näyttävä, eikä kokenut maalivahti juurikaan virheitä tee.

Ensi kaudella Cech joutunee tosissaan taistelemaan ykkösmaalivahdin paikasta. Atlético Madridissa kolme vuotta lainalla viettänyt Thibault Courtois on huhujen mukaan palaamassa takaisin Chelseaan.

Puolustus

Seamus Coleman, Everton

Evertoniin tammikuussa 2009 vaatimattomalla 60 000 punnan siirtokorvauksella siirtynyt Coleman oli Valioliigan paras oikea puolustaja menneellä kaudella. Irlantilaispuolustajan urakehitys on ottanut valtavia harppauksia viime vuosina. Coleman teki laitapuolustajaksi kunnioitettavat kuusi maalia.

Kausi 2013-14 oli Colemanille viimeistään se todellinen läpimurtokausi. Hanakasti laidaltaan nouseva juoksukone antaa laadukkaita keskityksiä ja leikkaa tarvittaessa myös keskelle päättämään hyökkäyksiä. Upea kausi.

John Terry, Chelsea

Konkaripuolustaja on edelleen iskussa. Terry ei kentällä kainostele, vaan laittaa kroppansa likoon joukkueensa eteen. Ilmatilaa Terry hallitsee vahvalla pääpelaamisellaan. Chelsea-kapteeni saanee jatkosopimuksen myös ensi kaudelle.

Terry näytti menneellä kaudella, että häntä ei sovi unohtaa 33 vuoden iästä huolimatta. Hän on edelleen Valioliigan topparieliittiä.

Gary Cahill, Chelsea

Cahillin ei uskottu ikinä nousevan Valioliigan topparieliittiin, mutta 28-vuotias Englannin maajoukkuepelaaja osoitti epäilykset vääriksi. Cahill muodosti Terryn kanssa Valioliigan parhaan toppariparin. Päättäväinen Cahill on vahva ilmassa ja pelote myös hyökkäyspään erikoistilanteissa.

Loukkaantumiset hieman häiritsivät Cahillin kautta, mutta pelaamissaan 30 Valioliiga-ottelussa hän oli mies paikallaan.

Leighton Baines, Everton

Baines jatkoi edellisen kauden tapaan. Englannin maajoukkuepuolustaja nousee hanakasti tukemaan hyökkäyksiä ja antaa maukkaita keskityksiä laidaltaan. Bainesin antamat erikoistilanteet ovat Valioliigan eliittiä. Maaleja Baines teki menneellä kaudella viisi ja antoi tämän lisäksi neljä maaliin johtanutta syöttöä.

Baines teki kauden aikana pitkän jatkosopimuksen, joka kestää kesään 2019 asti. Everton-kannattajat saanevat nauttia puolustajan palveluksista vielä pitkään.

Keskikenttä

Adam Lallana, Southampton

Soton-kapteeni pelasi niin hyvän kauden, että hänet nähtäneen ensi kaudella isommissa ympyröissä. Lallana pystyy pelaamaan hyökkäävässä roolissa vasemmalla, keskellä sekä oikealla, joten hän on monikäyttöinen pelaaja seuralleen.

Englannin maajoukkueeseen noussut Lallana teki yhdeksän maalia ja antoi kuusi maaliin johtanutta syöttöä menneellä kaudella.

Yaya Touré, Manchester City

Valintamme Valioliiga-kauden parhaaksi pelaajaksi. Man Cityn keskikentän syöttökone, joka teki sunnuntaina päättyneellä Valioliiga-kaudella 20 maalia. Touré kunnostautui myös vapaapotkuissa, joista hän teki neljä maalia. Maalien lisäksi Touré antoi yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä.

Touré on Man Cityn tärkein yksittäinen pelaaja. Käsittämättömän upea kausi Norsunluurannikon maajoukkuepelaajalta.

Steven Gerrard, Liverpool

Gerrard pelasi yhden uransa parhaista kausista. Liverpool-kapteeni piiskasi joukkuettaan esimerkillisesti läpi kauden. Gerrard teki kaudella 13 maalia, joista valtaosa tuli rangaistuspotkuista. Maalimäärän kanssa identtinen oli myös Gerrardin maalisyöttöjen määrä.

Gerrard tekee kentällä valtavan määrän töitä ottelusta toiseen. Erikoistilanteiden antamisessa Gerrard on Valioliigan kirkkainta eliittiä.

Eden Hazard, Chelsea

Taiturimainen Hazard on puolustajien painajainen. Belgialaistähti on arvaamaton ja haastaa puolustajia pelistä toiseen. Hazard on myös hyvä viimeistelijä, ja nerokkaat syötöt ovat belgialaisen parasta käsialaa.

14 maalia ja seitsemän maaliin johtanutta syöttöä kertovat Hazardin taidoista. Ehdottomasti yksi parhaista pelaajista maailmassa omalla pelipaikallaan.

Hyökkääjät

Daniel Sturridge, Liverpool

Arvaamaton hyökkääjä on useasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tästä kertovat Sturridgen tekemät 21 maalia 29 ottelussa. 24-vuotias Sturridge osaa myös rakentaa maalipaikkoja joukkuekavereilleen, mistä kertoo seitsemän maaliin johtanutta syöttöä.

Sturridge on monipuolinen hyökkääjä yksijalkaisuudestaan huolimatta. Todellinen läpimurtokausi.

Luis Suárez, Liverpool

Valioliigan maalikuningas kaudella 2013-14. Suárez vietti ensimmäiset viisi ottelua pelikiellossa, mutta sen jälkeen jälki oli tuhoisaa. Suárez taituroi hurjat 31 maalia ja 12 maaliin johtanutta syöttöä 33 ottelussa. Uruguaylainen herätti loistokaudellaan espanjalaisjätti Real Madridin kiinnostuksen.

Suárez on ansaitusti pokannut palkintoja upeasta kaudestaan. Isoissa otteluissa hänelle jäi kuitenkin vielä parannettavaa seuraaville kausille. Otteluissa muita top 4 -joukkueita vastaan Suárezin maalisarakkeeseen jäi pyöreä nolla.

Vaihtopenkki

David de Gea, Manchester United

Man Unitedin kauden harvoja valopilkkuja. De Gea on noussut Valioliigan parhaiden maalivahtien joukkoon. Valittiin myös Man Unitedin sisäisessä äänestyksessä kauden parhaaksi pelaajaksi.

Pablo Zabaleta, Manchester City

Hanakasti hyökkäyksiin nouseva juoksukone. Zabaleta on ollut jo vuosia Man Cityn avainpelaajia. Antoi kuusi maaliin johtanutta syöttöä.

Vincent Kompany, Manchester City

City-puolustuksen päällikkö. Sortui kauden aikana muutamiin räikeisiin virheisiin – muuten tuttua Vincent Kompanya.

Curtis Davies, Hull

Hull-puolustuksen johtohahmo. Davies on vahva pääpelaaja, joka voi hyvinkin siirtyä kesän aikana isompien haasteiden pariin.

Luke Shaw, Southampton

Vasta 18-vuotias Shaw pelasi itsensä suurseurojen hankintalistoille. Southampton tekee nuorukaisella valtavan tilin, mikäli haluaa luopua teinitähdestään.

Mile Jedinak, Crystal Palace

Jedinak pelasi upean kauden Crystal Palacen keskikentällä. Aussipelaaja katkoo upeasti peliä ja on todella sitkeä taistelija.

Aaron Ramsey, Arsenal

Ramseyn syyskausi oli ilmiömäinen ennen pitkää sairauslomaa. Teki myös hyvän paluun loukkaantumisen jälkeen.

David Silva, Manchester City

Silvan kausi oli rikkonainen loukkaantumisten takia. Kunnossa ollessaan oli tuttuun tapaan jatkuvasti vaarallinen ja rakensi tilanteita liukuhihnalta.

Raheem Sterling, Liverpool

Taiturimainen Sterling otti isoa roolia Liverpoolissa kevätkaudella. Nuorukainen teki yhdeksän maalia ja antoi viisi maaliin johtanutta syöttöä.

Wayne Rooney, Manchester United

Rooney oli de Gean ohella Unitedin himmeän kauden valopilkkuja. Rooney teki 29 ottelussa 17 maalia ja antoi 10 maalisyöttöä. Teki seuran kanssa myös pitkän jatkosopimuksen kauden aikana.

Edin Dzeko, Manchester City

Dzeko otti vastuuta Sergio Agüeron rikkonaisen kauden aikana. Bosnialaiskärki oli huimassa vireessä viimeisissä otteluissa Cityn noustessa Valioliigan mestariksi.