Argentiinalaispuolustaja Marcos Rojo on tehnyt viisivuosisen sopimuksen Manchester Unitedin kanssa. United maksaa Rojosta Sporting Lissabonille 20 miljoonan euron siirtokorvauksen. Samalla portugalilaislaituri Nani siirtyy vuoden lainasopimuksella Sporting Lissaboniin.
24-vuotias puolustaja nousi suuren yleisön tietoisuuteen Brasilian MM-kisoissa. Rojo pelasi Argentiinan jokaisessa ottelussa. Puolustaja onnistui myös maalinteossa Nigeriaa vastaan.
Rojo on luonnolliselta pelipaikaltaan toppari. Argentiinalaispelaaja pystyy pelaamaan myös vasempana puolustajana, kuten kesän MM-kisoissa.
Lähde: Man Unitedin verkkosivut
Toimittajan sana
United sai kaipaamansa vahvistuksen puolustuslinjaan. Joukkueen puolustus osoitti haavoittuvuutensa Valioliiga-kauden ensimmäisessä ottelussa, jonka Louis van Gaalin miehistö hävisi yllättäen Swansealle 1-2-lukemin.
