Manchester Cityn vasen laitapuolustaja Aleksandar Kolarov teki viime kesänä kolmen vuoden jatkosopimuksen englantilaisseuran kanssa. Nyttemmin hän on tullut toisiin aatoksiin uransa jatkon suhteen. Serie A:n Laziosta vuonna 2010 Cityyn siirtynyt serbi haluaisi pois Englannista.
– Haluaisin palata Italiaan, mutta se on vaikeaa, Kolarov sanoi Sky Italialle.
– Viime kaudella pelasin paljon. Mielestäni vakuutin seuran henkilöt siitä, että he voivat luottaa minuun. Tuloksena minulle tarjottiin sopimusta, jonka mielelläni allekirjoitin.
Viime kaudella Kolarov pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 44 ottelussa. Peliminuutteja tuli noin 33 täyden ottelun edestä. Tällä kaudella Kolarov on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 24 ottelussa, yhteensä vain noin 17 täyden ottelun verran.
