Manchester Unitedissa keskushyökkääjän roolissa pelaava Wayne Rooney on saanut kovaa kritiikkiä alkukauden peliesityksistään. Lokakuussa 30 vuotta täyttävä englantilaiskärki ei ole vielä avannut kauden maalitiliään.
Rooney on nähty edelliskausina useasti keskikentän erilaisissa rooleissa. Häneltä odotetaan tehoja kärjessä, ja hyökkääjä myös itse tiedostaa tilanteen.
– Olen pelannut yhden huonon ottelun tällä kaudella, ja kaikki pyörii sen ympärillä. On aikainen vaihe kaudesta – olemme pelanneet vasta kolme ottelua. Olen kokenut tämän kritiikin jo aiemmin, ja maaleja on tulossa – tiedän sen, Rooney kommentoi.
– Tiedän, että minun on johdettava linjaa ja yritettävä löytää maalit meille.
Rooney teki viime kaudella kaikissa kilpailuissa yhteensä 14 maalia. Maalisaldo oli toistaiseksi englantilaisen United-uran heikoin.
– Olen rehellinen kaveri. Tiedän, kun en pelaa hyvin ja Aston Villaa vastaan pelasin alle vaatimustasoni, Rooney jatkoi.
– Tiedän, kuinka kyseistä roolia pitää pelata. Kyse on ainoastaan maalintekopaikoille pääsemisestä ja niiden hyödyntämisestä. Toivottavasti sen aika koittaa pian.
Lähde: BBC
