Everton teki viime kaudelta lähes kuuden miljoonan euron tappiot

© Kuva: Getty Images

Everton on julkaissut tilinpäätöksensä kaudelta 2014-15. Seura ilmoitti verkkosivuillaan tehneensä 5,85 miljoonan euron tappiot.

Seuran liikevaihto nousi viime kaudella ennätyslukemiin (n. 179,2 miljoonaa euroa). Tappiollista tulosta selittää joukkueeseen tehdyt hankinnat. Seura osti mm. Romelu Lukakun Chelseasta seuran ennätyssummalla.

Pelillisesti alakanttiin sujunut kausi näkyi pudonneissa televisiointituloissa. Edelliskauteen verrattuna Everton hävisi tv-tuloissa 4,42 miljoonaa euroa. Kauden tulosta pelasti osallistuminen Eurooppa-liigaan, jonka kautta seura sai lisätuloja sekä otteluiden televisioinneista että sponsorisopimuksista.

Seuran velkasumma kasvoi myös viime kaudella. Evertonilla on velkaa hieman alle 45 miljoonaa euroa.

Everton teki kaudella 2013-14 ennätyksellisen yli 40 miljoonan euron voiton. Tuolloin seura myi Marouane Fellainin Manchester Unitediin. Myös uudistettu tv-sopimus kerrytti viivan alle jäänyttä lukemaa.