Arsenal nollasi pelillisesti Manchester Cityn lähes täysin niin sanotussa kuuden pisteen ottelussa. Sarjakakkosen ja -kolmosen kohtaamisessa Tykkimiehet paineli voittoon lukemin 2-1.
Taktisesti Arsenal pelasi viimeistä 10:tä minuuttia lukuun ottamatta erinomaisen ottelun. Joukkue onnistui peittämään potentiaalisen heikon kohtansa eli keskikentän pohjan, missä Aaron Ramsey ja Mathieu Flamini tuurasivat loukkaantuneita Santi Cazorlaa ja Francis Coquelinia. Ramsey ja Flamini eivät ensimmäisen 80 minuutin aikana joutuneet pulaan Sergio Agüeroa, David Silvaa, Kevin de Bruynea, Raheem Sterlingiä ja Yaya Touréa vastaan, koska koko Arsenalin joukkue pelasi hyvin lähellä toisiaan. City hallitsi selvästi palloa, mutta Arsenal hallitsi maalipaikkoja terävillä vastahyökkäyksillä.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kuten odottaa saattoi. Molemmat joukkueet loivat ensimmäisen 20 minuutin aikana puolittaisia tilanteita. 23. minuutilla Arsenal-vahti Petr Cech joutui jo vähän venymään, de Bruyne leikkasi oikealta sisään ja laukoi kohti alakulmaa.
Kun pelikello lähestyi puolta tuntia, ottelun intensiteetti nousi merkittävästi. Vauhdikas vaihe johti 32. minuutilla Cityn erinomaiseen maalipaikkaan. Nicolás Otamendi syötti pystyyn Agüerolle, joka tuli palloa vastaan. Agüero jatkoi ensimmäisellä kosketuksellaan de Bruynen karkuun. David Silva oli 2v1-hyökkäyksessä mukana, mutta belgialainen päätti laukoa itse – ohi maalin.
De Bruyne ei onnistunut, ja lähes heti perään Arsenal rokotti. Mesut Özil syötti Theo Walcottille, joka leikkasi parin askeleen verran sisään ja laukoi hieman rangaistusalueen ulkopuolelta tarkan kudin takakulmaan. Maalisyöttö oli Özilille jo kauden 14:s Valioliigassa. Kukaan muu ei ole tällä kaudella pystynyt samaan Euroopan top 5 -sarjoissa. Toisena listalla on PSG:n Ángel Di María, joka on tällä kaudella syöttänyt yhdeksän maalia.
Avausjakson viimeinen hyökkäys tuotti Özilille maalisyötön numero 15. Cityn puolustus pelasi puolittaisen prässin alla erittäin huolimattomasti. Eliaquim Mangalan syöttö Fernandinholle oli suorastaan surkea, ja Arsenal pääsi vastaiskuun. Özil tarjoili erinomaisessa maalivireessä seilaavalle Olivier Giroudille, joka laukoi Joe Hartin jalkojen välistä lukemat 2-0:aan.
5 – Mesut Özil now has 15 goal assists – only five players have ever managed more in a single Premier League season. Nicking.
— OptaJoe (@OptaJoe) 21. joulukuuta 2015
Puoliajalla Manuel Pellegrini vaihtoi Fabian Delphin pois ja otti Sterlingin tilalle. City pyrki hakemaan kavennusta, mutta Arsenal puolusti järkevästi. Arsène Wengerin ryhmä vetäytyi tarvittaessa lähes omalle rangaistusalueelleen. Puolustus- ja keskikenttälinjojen välit pidettiin tiiviinä, eikä City löytänyt hyökkäysnelikolleen pelitilaa. Lisäksi Arsenal hyökkäsi riistojen jälkeen erittäin hyvin ja nopeasti kolmella tai neljällä pelaajalla.
Yksi näistä nopeista hyökkäyksistä pelattiin 53 minuutin kohdalla vasemmalta laidalta keskustaan. Campbell pääsi kiinni keskitykseen, mutta ohjaus karkasi yli maalin.
55 minuutin kohdalla Arsenal oli jälleen lähellä maalintekoa. Pystysyöttö pelattiin Campbellille, jonka laukauksen Hart torjui jalallaan. Lähes heti perään Otamendi pääsi keskitystilanteessa viime hetkellä katkoon ja esti Giroudin illan toisen maalin.
Ja lisää tuli. Tällä kertaa Campbell pelasi nopeassa hyökkäyksessä pallon Özilille, joka jatkoi takaisin Campbellille. Costaricalainen jatkoi ykkösellä Ramseylle, jonka yrityksen Haart vaivoin torjui.
City sai mahdollisesti lisää huonoja uutisia tunnin pelin jälkeen, kun Agüero vaihdettiin kentältä pois. Vaihdon syy saattoi olla loukkaantuminen. Argentiinalaisen tilalle juoksi Wilfried Bony.
Vajaa 10 minuuttia ennen täyttä aikaa City sai lopulta kaipaamansa kavennuksen, vieläpä melko lailla puskista. Bacary Sagna syötti oikealla laidalla boksin läheisyydessä Tourélle, Flamini antoi pari metriä liikaa tilaa ja Touré sijoitti vasemmalla jalallaan vähän kuin puolihuolimattomasti aivan yläkulmaan.
Vierasjoukkueen intensiteetti kohosi kavennusosuman jälkeen merkittävästi. Arsenalin pelaajien välit alkoivat rakoilla, ja Cityn hyökkäyspään pelaajille alkoi syntyä tilaa. Aika kuitenkin loppui kesken, ja täydet pisteet jäivät Lontooseen.
Voitto nosti Arsenalin 36 pisteeseen eli kahden pinnan päähän sarjaa johtavasta Leicesteristä. City jatkaa 32 pisteen potilla sarjassa kolmantena.
Valioliiga maanantaina
Arsenal-Manchester City 2-1 (2-0)
1-0 Theo Walcott (33.)
2-0 Olivier Giroud (45+1.)
2-1 Yaya Touré (82.)
