Tätä nykyä palkkaansa dollareissa nauttiva Frank Lampard ennustaa selkeitä muutoksia Chelsean joukkueessa ensi kesänä. Hän myös näkee niiden olevan välttämättömiä.
– Ollessani joulun aikoihin Englannissa näin muutaman seuran ottelun. Näkemäni perusteella he tarvitsevat selkeän uuden piristysruiskeen, Lampard sanoi.
– Oli outoa huomata, mitä on tapahtunut vuoden aikana. Silloin joukkue oli todella kova, ja uskoin että muutamalla lisävahvistuksella se saattaisi yltää mihin vain. Nyt näyttää siltä, että he tarvitsevat selkeää uudistumista. Uskon että sellaisen aika on ensi kesänä.
– Itse olin todella onnekas kuuluessani seuraan sen menestyksen vuosina. Silloin huono kausi oli sellainen, jona Chelsea jäi toiseksi tai kolmanneksi tai korkeintaan neljänneksi. Siksi nykyinen tilanne on todella järkyttävää nähtävää.
– Chelsea on valtava seura, ja se tulee palaamaan huipulle. Nyt siellä on selkeästi ollut ongelmia, mistä tietysti kertoo se, että he erottivat managerin joka vain kuusi kuukautta aiemmin voitti mestaruuden.
Lähde: Four Four Two
