Manchester United joutuu tulemaan tulevat viikot toimeen ilman Matteo Darmiania. Laitapuolustajan olkapää meni sijoiltaan lauantaina pelatussa Valioliiga-ottelussa Sunderlandia vastaan.
– Valitettavasti Darmianin olkapää meni sijoiltaan. Hän on useamman viikon sivussa, Unitedin manageri Louis van Gaal sanoi lehdistötilaisuudessa pelin jälkeen.
– Meillä ei ole enää laitapakkeja jäljellä.
Darmian loukkaantui 37. minuutilla kaksinkamppailutilanteessa Wahbi Khazrin kanssa. Italialaisen korvasi kentällä Donald Love, jolle ottelu oli ensimmäinen Unitedin edustusjoukkueessa.
Darmianin lisäksi Unitedin sairastuvalla ovat Luke Shaw, Guillermo Varela, Antonio Valencia, Marcos Rojo, Ashley Young, Phil Jones, Adnan Januzaj ja Bastian Schweinsteiger. Chris Smalling ja Daley Blind voisivat pelata laitapakkeina, mutta puolustajia on niin paljon sivussa, että molempia tarvitaan keskuspuolustuksessa.
Toimittajan sana
Darmian on ollut van Gaalille tällä kaudella selkeä ykkösvaihtoehto oikeaksi pakiksi. Italialaisen loukkaantuminen tuli erittäin huonoon saumaan, sillä sairastupa on jo tupaten täynnä, ja tulevalla viikolla pyöräytetään käyntiin euroturnausten pudotuspelit. On hyvin mahdollista, että Love saa tulevina viikkoina enemmän vastuuta, kuin mitä 21-vuotias skotti osasi vielä hetki sitten kuvitellakaan.
