Eurooppa-liigan pudotuspelit alkoivat Liverpoolin osalta tasapelillä FC Augsburgia vastaan. Muutamista hyvistä paikoista huolimatta maaleja ei joukkueiden ensimmäisessä osa-ottelussa nähty.
Avausjakso palloiltiin varsin tasaisissa merkeissä, eikä maalipaikoilla juurikaan juhlittu.
Ensimmäinen puolittainen tilanne syntyi isäntien puolustuksen sekoilun seurauksena Roberto Firminolle, mutta brassin veto jäi vaisuksi.
Reilun 20 minuutin pelin jälkeen Coutinho vapautti hyvän pallottelun seurauksena Daniel Sturridgen puolittaiseen läpiajoon, mutta mies ei saanut kunnon kosketusta palloon.
Jakson paras paikka siunaantui isännille, kun aivan puoliajan lopussa Alexander Esswein pääsi läpiajoon hienon vastahyökkäyksen seurauksena, mutta Simon Mignolet onnistui torjumaan hieman liian keskelle suuntautuneen laukauksen.
Toisen puoliajan alussa Sturridgella oli tuhannen punnan paikka, kun mies pääsi Firminon ja James Milnerin oivasta esityöstä kokeilemaan maalintekoa noin viidestä metristä, mutta ohjaus suuntautui metrikaupalla maalin ohi.
Liverpool otti ottelua yhä enemmän haltuunsa ja paine siirtyi isäntien maalille. Noin tunnin kohdalla Augsburgin puolustus meinasi säheltää pallon omaan maaliin, mutta Marvin Hitz sai pelastettua pelivälineen maaliviivalta.
Hiljalleen puntit tasoittuivat, ja puolittaisia paikkoja nähtiin kummassakin päädyssä, mutta maaliverkot eivät heiluneet.
Tulos jätti kaiken auki toiseen osaan, joka pelataan Anfieldilla viikon päästä.
