Crystal Palacen manageri Alan Pardew on sopinut suullisesti pitkäaikaisesta jatkostaan toimessa.
Pardew teki etelä-lontoolaisten kanssa kolmen ja puolen vuoden sopimuksen tammikuussa 2015, mutta on ollut neuvotteluissa uusista ehdoista jo vuoden vaihteesta saakka. Manageri haluaa kuitenkin odottaa joukkueen tulevaisuuden selviämistä, ennen kuin allekirjoittaa uuden sopimuksen. Crystal Palace on tällä hetkellä Valioliigan sijalla 13., ja se on pelannut yhdeksän perättäistä ottelua ilman voittoa.
– Neuvottelut ovat edenneet tilanteeseen, jossa sopimus on periaatteessa tehty. Odotan vain, että tiedän pelaammeko vielä ensi kaudella Valioliigaa. Sillä asialla ei ole juurikaan tekemistä (seuran osaomistaja) Steve Parishin kanssa, vaan minä itse olen siinä tärkeimmässä roolissa, Pardew sanoo.
– Kun saan joukkueen turvaan putoamiselta, istumme alas ja allekirjoitan sopimuksen.
Lähde: Four Four Two
