West Bromwichin Saido Berahino kasvaa ehkä sittenkin isoksi. Moni Valioliigan seuraaja muistaa viime kesän ja alkusyksyn tapahtumat. Lupaava Berahino oli tehnyt edellisellä kaudella 14 maalia Valioliigassa ja viisi FA Cupissa. Tottenham tiettävästi teki Berahinosta useamman tarjouksen, mutta WBA ei halunnut myydä. Siirtoikkunan mentyä kiinni Berahino avautui Twitterissä ja sanoi, ettei aio pelata Jeremy Peacen (West Bromin puheenjohtaja) alaisuudessa (uutinen).
Tällä kaudella 22-vuotias Berahino on saanut epäsäännöllisesti peliaikaa. Maaleja on syntynyt kaikki kilpailut mukaan lukien 27 ottelussa kahdeksan. Kehitys kentällä ei ole mennyt erityisesti eteenpäin, mutta pään sisällä on – ainakin julkisesti – tapahtunut muutos.
– (Twitter-kommentit) ovat jotain sellaista, joita kadun. En olisi koskaan saanut sanoa niin. Olen ihminen, hyökkääjä sanoi BBC:n mukaan.
– Teen virheitä. Nostan käteni ylös virheen merkiksi. Pyydän anteeksi kaikilta kannattajilta, jotka ovat aina tukeneet minua. Pyydän myös anteeksi seuralta, joka on aina uskonut minuun.
– Olen menettänyt paljon (potentiaalista peliaikaa) kentällä. Yritän nyt vain saada itseni taas kuntoon ja siihen vireeseen, jossa olin viime kaudella. Tavoitteeni on päästä samalle tasolle kuin viime kaudella.
West Brom on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 14. Joukkue kohtaa tänään Crystal Palacen klo 19.30 Suomen aikaa.
