Chelseasta joulukuussa potkut saanut José Mourinho on askelta lähempänä Manchester Unitedin manageripestiä. Espanjalaislehti El País’n mukaan portugalilaisvalmentaja on tehnyt Unitedin kanssa esihyväksytyn sopimuksen, joka vaatii vielä seurajohdon päätöksen.
Espanjalaislähteen mukaan sopimus olisi kirjoitettu jo helmikuussa. Osapuolten välisessä sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan United joutuu maksamaan Mourinholle lähes 20 miljoonaa euroa, mikäli seura ei palkkaa portugalilaisvalmentajaa ennen heinäkuun 1. päivää. Mourinho kuittaa 6,4 miljoonan euron korvauksen, mikäli sopimusta ei viimeistellä ennen toukokuun 1. päivää.
El País’n mukaan asian on vahvistanut agentti Jorge Mendesin lähipiirissä oleva lähde. Unitedilla on edelleen mahdollisuus olla palkkaamatta Mourinhoa, mutta joutuisi tässä tapauksessa maksamaan portugalilaiselle isot korvaukset.
Sopimuksen vahvistaminen vaatisi myös Sir Alex Fergusonin ja Sir Bobby Charltonin hyväksynnän. Lähteen mukaan kaksikko ei olisi toistaiseksi täysin vakuuttuneita Mourinhon olevan oikea mies Unitedin peräsimeen.
Mourinhoa on toistuvasti yhdistetty Unitediin potkujensa jälkeen. Louis van Gaalilla on vielä sopimus ensi kaudesta Red Devilsin kanssa.
