N’Golo Kanté: ”Ensi kaudesta ei voi tietää”

© Kuva: Getty Images

Leicesterin N’Golo Kanté teki eilen ensimmäisen maalinsa Ranskan paidassa, pelattuaan avauskokoonpano-debyyttiään siinä vasta kahdeksan minuuttia. Maali oli mukava syntymäpäivälahja, jollaisen hankki itselleen myös eilen juhlinut West Hamin Dimitri Payet.

– Pelasin ensimmäistä kertaa maajoukkueen avauskokoonpanossa, ja tein ensimmäisen maalini. Ottelusta tuli hieno voitto, ja olemme kaikki tyytyväisiä, Kanté sanoi.

Keskikenttämies on ollut myös yksi Valioliiga-kauden suuria onnistujia siirryttyään Caenista viime kesänä. Jatkostaan hän ei kuitenkaan vielä osaa sanoa.

– Tällä kaudella annan kaikkeni Leicesterille, seuraavasta ei voi tietää. Katsotaan mitä sen suhteen tapahtuu. Tällä hetkellä olen täysin keskittynyt tämän joukkueen menestykseen, mutta ei minua haittaa tietää, että kiinnostusta on muuallakin.

Lähde: Sky Sports