Newcastle teki tilikaudelta kymmenien miljoonien eurojen voitot

© Kuva: Getty Images

Putoamisuhassa oleva Newcastle on ilmoittanut tehneensä yli 40 miljoonan euron voiton edelliseltä tilikaudeltaan. Ilmoitettu tilikausi päättyi viime vuoden kesäkuussa.

Seuralla oli tilillään lähes 60 miljoonaa euroa tilikauden päättyessä. Kyseiset rahat ovat kuitenkin jo käytetty uusiin pelaajahankintoihin. Newcastle on käyttänyt kahden edellisen siirtoikkunan aikana lähes 100 miljoonaa euroa siirtokorvauksina uusiin pelaajiin.

Verojen jälkeiset voitot kasvoivat reilusti edellisvuoteen nähden. Tuolloin seura teki hieman yli 23 miljoonan euron voitot.

Hyvä taloudellinen tulos ei liene tämän hetken ykkösprioriteetti Newcastlessa. Toiseksi viimeiselle sijalle jumahtanut Magpies on kuuden pisteen päässä sarjapaikan uusimiseen oikeuttavasta sijasta. Ensimmäisellä säilyjän paikalla oleva Norwich on pelannut yhden ottelun Newcastlea enemmän.

Putoaminen Mestaruussarjaan tarkoittaisi valtavaa menetystä myös taloudellisesti. Ensi kaudella voimaan astuva televisiointisopimus tuo seurojen kassaan entistäkin suurempia summia rahaa. Sarjajumboksi jäänyt seura kuittaa uuden sopimuksen myötä vähintään 120 miljoonaa euroa televisiointituloina.

Lähde: The Guardian