Ruotsin EM-kisajoukkue julki – kaksi Valioliiga-pelaajaa mukana

© Kuva: Getty Images

Ruotsi on julkistanut oman kokoonpanonsa ensi kesän EM-kisoihin. Erik Hamrénin joukkueessa pelaa kaksi tämän kauden Valioliiga-pelaajaa, kun Norwichin Martin Olsson sekä Sunderlandin Sebastian Larsson tähdittävät joukkuetta. Joukkueen suurin tähti on luonnollisesti Paris Saint-Germainin Zlatan Ibrahimović.

Ruotsalaisita Valioliiga-pelaajista joukkueen ulkopuolelle jäivät West Bromwichin Jonas Olsson sekä Sunderlandissa vähälle peliajalle jäänyt Ola Toivonen.

Kokoonpanoon valittiin peräti kuusi pelaajaa viime vuonna alle 21-vuotiaiden EM-kultaa voittaneesta joukkueesta. Mielenkiintoista on myös se, että joukkueen pelaajat pelaavat peräti 14 eri sarjassa, joista 13 on pääsarjatasoja. Joukkueen ainoa pelaaja toiseksi ylimmältä sarjatasolta on Emil Forsberg, joka pelaa 2. Bundesliigassa RB Leipzigissa. Joukkueen moodisarjatasoja ovat Ruotsin Allsvenskan ja Tanskan Superliiga, joista pelaajia on kummastakin liigasta kolme kappaletta.

Puhutuimpiin valintoihin kuului Albin Ekdalin ottaminen mukaan joukkueeseen. Viime viikonloppuna Hamburger SV varmisti paikkansa ensi kauden Bundesliigassa, mitä pelaajat olivat lähteneet lauantaina juhlistamaan. Yökerhossa Ekdal oli kaatunut juhlinnan tuoksinnassa, minkä seurauksena hän oli rysähtänyt lasipöydän läpi. Miehen pelikunnon yllä leijuu kysymysmerkkejä ja tästä syystä valinta on jossain määrin kyseenalaistettavissa.

Maalivahdit:
Andreas Isaksson (Kasimpaşa SK)
Robin Olsen (FC Kööpenhamina)
Patrik Carlgren (AIK)

Puolustajat:
Mikael Lustig (Celtic)
Martin Olsson (Norwich City)
Ludwig Augustinsson (FC Kööpenhamina)
Erik Johansson (FC Kööpenhamina)
Andreas Granqvist (Krasnodar)
Victor Lindelöf (Benfica)
Pontus Jansson (Torino)

Keskikenttäpelaajat:
Kim Källstrom (Grasshoppers)
Pontus Wernbloom (TsSKA Moskova)
Oscar Lewicki (Malmö)
Emil Forsberg (RB Leipzig)
Jimmy Durmaz (Olympiakos)
Sebastian Larsson (Sunderland)
Erkan Zengin (Trabzonspor)
Albin Ekdal (Hamburger SV)
Oscar Hiljemark (Palermo)

Hyökkääjät:
Zlatan Ibrahimović (Paris Saint-Germain)
Marcus Berg (Panathinaikos)
John Guidetti (Celta Vigo)
Emir Kujovic (IFK Nörrkoping)