Jalkapallon EM-kisoja on pelattu jo yli viikon ajan. Tuomareiden työskentelystä ei ole keskusteltu juuri lainkaan. Miksikö? Koska tuomareiden suoritustaso on ollut läpi kisojen käytännössä maksimaalisella tasolla.
Moni teistä, etenkin Valioliigaa ja La Ligaa seuraavista, muistaa edelleen Mestarien liigan välierien toisen osaottelun vuodelta 2009. Tuolloin Chelsean ja Barcelonan välisen ottelun tuominnut Tom Henning Øvrebø koki luultavimmin elämänsä rankimman iltapuhteen.
Norjalaistuomari teki ottelussa useita virheitä, minkä hän myös itse myönsi raportissaan UEFA:lle. Øvrebø sai ankaraa kritiikkiä sekä ottelun aikana että sen jälkeen. Chelsea-hyökkääjä Didier Drogba muotoili mielipiteensä televisiokameroille sanoin: ”It’s a fucking disgrace!”. Noin 20-vuotisen uran tehnyt tuomari muistetaan lopulta parhaiten, Øvrebøn näkökulmasta ikävimmin, yhdestä illasta – illasta, jolloin hän epäonnistui pahimmin uransa aikana.
Helppoja kritiikin kohteita
Jalkapallotuomarit ovat liiankin helppoja kohteita kritiikille. Tuomariston tekemä väärä tuomio voi jopa ratkaista ottelun. Mutta muistakaa myös se, että tuomariston tekemät vaikeat ja oikeudenmukaiset päätökset pelastavat toisinaan kannattamanne joukkueen nahan.
Esimerkkiä voi hakea torstaina pelatusta Englannin ja Walesin välisestä ottelusta. Englannin Daniel Sturridge lähetti keskityksen maalille, missä oli laskelmieni mukaan 12 pelaajaa. Oikein sijoittunut linjatuomari erotti Wales-toppari Ashley Williamsin puskeneen palloa alaspäin. Englannin Jamie Vardy oli kärppänä paikalla ja tasoitti ottelun 1-1-lukemiin.
Walesin pelaajat vaativat paitsiotuomiota, mutta linjamiehen lippu pysyi alhaalla. Englannin pelaajatkaan eivät ensin olleet varmoja maalin hyväksymisestä. Tilanne näytti kotikatsomoihin asti varmalta paitsiolta. Vaan eipä ollut.
Otetaan vielä toinen esimerkki. Perjantai-ilta, otteluna Tšekki-Kroatia. Ottelu on keskeytynyt useiksi minuuteiksi kroatialaiskannattajien kylvettyä soihtuja pitkin Stade Geoffroy-Guichardin nurmea. Muutamaa minuuttia myöhemmin Tšekille tuomitaan rangaistuspotku.
Kroatialaispuolustaja Domagoj Vida syyllistyi käsivirheeseen, joka olisi voinut jäädä monelta tuomarilta huomaamatta. Erityisesti, kun ottaa huomioon edellä mainitun tilanteen. Rytmi oli keskeytynyt minuuteiksi ulkopuolisten tekijöiden vuoksi.
Mark Clattenburg oli hereillä, sijoittunut erinomaisesti ja tuomitsi tilanteen oikein. Pallo täplälle, peliväline maaliin ja Tšekille arvokas piste ottelusta.
Kehutaan, kun on sen aika
Useampi teistä saattaa nyt miettiä: Miksi tuomareita pitäisi kehua, kun he tekevät työtään, kuten heidän on tarkoitettu tekevän? EM-kisoihin valitut tuomarit ovat alansa huippuja, jotka tekevät töitä satojen miljoonien valvovien silmien alla. Paineet ovat äärimmäiset.
Tästä huolimatta, tuomaroinnin taso on ollut erinomaista. Clattenburg näki käsivirheen, koska hän on vuosien ajan harjoitellut juuri tätä hetkeä varten. Kokemuksensa vuoksi hän oli oikeassa paikassa, huomio oikeassa kohteessa.
Virheitä tapahtuu toisinaan meille kaikille – olemmehan ihmisiä. Voimme toki vaatia lajin huippuyksilöiltä paljon, mutta jokaista virhettä meidän ei tulisi katsella suurennuslasin läpi. Muistetaan myös kehua, kun siihen on aihetta.
Tässä teille, EM-kisojen tuomareille: Mahtavaa duunia.
