Englannin arvokisojen kurimus jatkuu – Islanti pudotti Three Lionsin jatkopeleistä

Englanti kohtasi Tampereen kokoisen Islannin Ranskan EM-kilpailuiden neljännesvälierissä. Ottelun voittajalle oli luvassa paikka turnauksen puolivälierissä.

Ottelun alku oli vauhdikas. Englanti siirtyi 1-0-johtoon, kun peliä oli pelattu ainoastaan neljä minuuttia. Raheem Sterling joutui Islanti-vahti Hannes Halldorssonin kampittamaksi, ja pallo tuomittiin pilkulle. Wayne Rooney sai lopulta kunnian laittaa pallon verkon perukoille 150. maaottelunsa kunniaksi. Tällä lukemalla hän siirtyi Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen kärkipaikalle. Ilo oli kuitenkin lyhyt, sillä Islanti tuli välittömästi tasoihin Ragnar Sigurdssonin osumalla.

Reilut 10 minuuttia myöhemmin Islanti osui toistamiseen. Tällä kertaa Joe Hartin ohitti helpolla laukauksella Kolbeinn Sigthorsson.

Maali jäi ottelun viimeiseksi, eikä Englanti pystynyt enää nousemaan. Islanti nähdään puolivälierissä, ja Three Lionsin miehistöä ei kilpailussa enää nähdä.