Southampton on uutisoinut verkkosivuillaan, että Bayern Münchenin 20-vuotias keskikenttäpelaaja Pierre-Emile Hojbjerg siirtyy seuraan viisivuotisella sopimuksella.
20-vuotiaan Tanskan maajoukkuepelaajan siirtosummaa ei paljastettu siirron yhteydessä.
– Hän on vasta 20-vuotias ja on jo vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisenä pelaajana Tanskan maajoukkueessa. Lisäksi hän on saanut merkittävää ja arvokasta kokemusta Bundesliigasta, kommentoi Southamptonin toimitusjohtaja Les Reed kesän toista hankintaansa.
Hojbjerg on pelannut viimeiset kaksi kautta lainalla muissa Bundesliiga-seuroissa. Viime kaudella keskikenttämies pelasi 23 ottelua Schalken keskikentällä.
Tanskalainen on Southamptonin kesän toinen hankinta, sillä aiemmin seuraan on siirtynyt Nathan Redmond Norwichista.
Hojbjerg ei mahtunut Bayernin ensi kauden suunnitelmiin, ja pelaaja päätti jatkaa matkaansa uusien haasteiden pariin.
Tanskalaiselle kertyi 17 ottelua Bayernin Münchenin joukkueessa, jossa pelaaja debytoi ollessaan vain 17-vuotias vuonna 2013. Tanskan maajoukkueessa pelaaja on puolestaan esiintynyt myös 17 kertaa.
