Saksan ja Valencian puolustaja Shkodran Mustafi on herättänyt Arsenalin kiinnostuksen, kun seuralla on paljon loukkaantumishuolia. Arsenalin pelaajasta tekemä 18 miljoonan euron tarjous on kuitenkin hylätty, kertoo paikallislehti Plaza Deportiva.
24-vuotias Mustafi on Valencian tärkeimpiä pelaajia, eikä saksalainen irtoa seurastaan halvalla. Paikallislehden mukaan Mustafista pitää maksaa vähintään 20-25 miljoonaa euroa, jotta Valencia on edes kiinnostunut keskustelemaan siirrosta. Topparia kiinnostanee kuitenkin ottelut Mestarien liigassa, joka voisi houkutella pelaajaa siirtymään Valioliigaan.
Saksalaispuolustaja on edustanut Valenciaa vuodesta 2014 lähtien, kun pelaaja saapui seuraan Sampdoriasta. Viime kaudella toppari pelasi 30 La Liga -ottelua, joissa syntyi kaksi maalia.
Saksan maajoukkueessa Mustafi on esiintynyt 12 ottelussa. Mies oli mukana myös tämän vuoden EM-kilpailuissa.
