Man United ja Everton jäivät ilman maaleja Rooneyn hyväntekeväisyysottelussa

© Kuva: Getty Images

Manchester United pelasi Evertonin kanssa maalittomaan tasapeliin päättyneen ottelun Old Traffordilla keskiviikko-iltana. Kyseessä oli Wayne Rooneyn hyväntekeväisyysottelu, jonka tuotot menevät pelaajan nimeämään kohteeseen.

Ennen ottelun alkua nähtiin hieno hetki, kun sekä Evertonia, että Unitedia urallaan edustanut Rooney saapui kentälle kolmen lapsensa kanssa joukkueiden muodostamaa kunniakujaa pitkin.

Itse ottelussa molemmat joukkueet olivat hyvillä kokoonpanoilla liikkeellä ottelussa, kun avauskokoonpanoissa nähtiin Rooneyn lisäksi muun muassa Zlatan Ibrahimovic, John Stones ja Romelu Lukaku.

Maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa United oli pirteämpi ensimmäisellä puoliajalla ja sai luotua paremmat maalintekotilanteet. Toinen puoliaika oli rauhallisempi eikä kumpikaan joukkue onnistunut maalinteossa.

Ottelu näytettiin live-lähetyksenä Manchester Unitedin Facebook-sivustolla, jonka avulla jopa 1,7 miljardilla ihmisellä oli mahdollisuus ottelun näkemiseen.