Crystal Palace vahvistaa sivustollaan viikon ajan huhumyllyssä pyörineen Mathieu Flaminin siirron seuraan. Ranskalainen siirtyy Etelä-Lontooseen vapaana agenttina päätettyään sopimuksensa Arsenalin kanssa viime kauden lopussa. Nyt syntynyt kontrahti pitää pelaajan Palacessa kuluvan kauden loppuun.
32-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja esiintyi Gunners-paidassa viime kaudella 24 ottelussa. Yhteensä hän edusti kahden erillisen pestin aikana seuraa 246 kertaa. Arsenal-kiinnitysten väliin mahtui viiden vuoden jakso Serie A:n AC Milanissa; jakso, josta Flamini vietti pitkät tovit sairastuvalla.
– Crystal Palace on kunnianhimoinen seura, ja sillä on paljon loistavia pelaajia. Tänne tulo on minulle todella mielenkiintoinen haaste, tuore Eagle kertoo.
Manageri Alan Pardew hehkui tyytyväisyyttä sopimuksen synnystä.
– Olen todella ilahtunut, että saamme Mathieun asemassa olevan pelaajan. Pelilisten asioitten lisäksi hän tuo meille johtajuutta.
