Arsène Wenger ja Claude Puel eivät kohtaa ensi kertaa – ”Koimme yhdessä hienoja aikoja”

© Kuva: Getty Images

Arsenal ja Southampton kohtaavat tänään Emiratesilla kello 17 alkavassa ottelussa. Paljon puhutusta Manchesterin derbystä ollaan tuolloin jo suoriuduttu, ja spekulaatiot managerien henkilösuhteista ovat taas saaneet yhden kiinnekohdan lisää. José MourinhoPep Guardiola ei ole ainoa tänään toisensa kohtaava managerpari, jonka osallisten ammatillinen historia risteää.

Kesällä työnsä Southamptonin peräsimessä aloittanut Claude Puel teki 1970-ja 1990-lukujen välillä mittavan uran Ranskassa myös kentän puolella. Puolustavana keskikenttämiehenä tunnettu, eteläisen Ranskan Castresissa syntynyt pelaaja siirtyi jo juniorivuosinaan Monacoon, jossa jatkoi aktiiviuraansa aina vuoteen 1996. Ruhtinaskunnan seurassa Puelin tie kohtasi parinkin sittemmin Arsenalin historiaan nimensä isolla kirjoittaneen hahmon kanssa.

Jokin aika sitten Thierry Henry kertoi, miten uraansa päättämässä ollut Puel auttoi juuri Monacon miehistöön noussutta tulevaa maalitykkiä harjoituksissa. Ja kukapa muukaan olisi ollut kummankin pelaajan urahuipun vuosien valmentajana, kuin Arsène Wenger.

– Claude oli taistelija pelaajana, ja sellainen hän on myös managerina. Koimme yhdessä hienoja aikoja, ja uskon että hän tulee kokemaan niitä myös Southamptonissa, Wenger sanoo.

Siitä kun Arsenal viimeksi hävisi Southamptonille kotonaan, on kulunut jo vuosikymmeniä. Nyt se on kuitenkin epäonnistunut maalinteossa etelärannikkolaisia vastaan jo kolmessa perättäisessä ottelussa. Edellinen kohtaaminen Emiratesilla päättyi kuluvan vuoden helmikuussa maalittomana.