Elokuun manageriksi valittu Mike Phelan saanut tarjouksen – mutta kuka hänen palkkansa maksaa?

© Kuva: Getty Images

Hull City näytti alkaneen kauden alla olevan todella suurissa ongelmissa. Terveitä pelaajia oli koossa hädin tuskin kentällisen verran, ja lisäksi manageri Steve Bruce jätti seuran ylättäen heinäkuussa. Brucen kakkosmiehenä toiminut Mike Phelan ei tilanteesta hätkähtänyt, vaan otti joukot komentoonsa melkoisella menestyksellä. Palkkioksi tästä Hull on edelleen sarjataulukon sijalla kahdeksan, ja Phelan nimettiin Valioliigan elokuun manageriksi.

Pelaajistonsa suunnalta tukea työn jatkumiselle jo aiemmin saanut valmentaja kertoo BBC:lle saaneensa nyt myös seurajohdolta tarjouksen pysyvämmästä pestistä.

– Käyn parhaillaan läpi tarjousta, ja toivottavasti pääsemme pian pidempiin keskusteluihin jatkosta, Phelan sanoo.

– En halua keskustella mistään mahdollisen sopimuksen yksityiskohdista vielä, mutta totta kai sen pitää olla tasapainossa Valioliigan yleisten normien kanssa.

Phelan saapui Hulliin vasta viime vuonna, ja tilanne seuran sisällä on edelleen kovin monitahoinen. Kiinalaisyhtiön yritys ottaa Tigers haltuunsa epäonnistui jokin aika sitten, ja nyt on raportoitu kiinalais-amerikkalaisen liikemies Chien Leen kiinnostuksesta omistajuuteen.

– Taustalla pyörivät keskustelut seuran omistajuudesta, ja niiden sivussa minä yritän selvittää tulevaisuuttani. En tiedä, ketkä ovat neuvotteluissa mukana, enkä sitä miten pitkällä ne ovat. Tässä mielessä tilanne on minun kannaltani melko turhauttava, Phelan summasi.