Manchester Unitedin kesäinen maailmanennätysostos Paul Pogba on saanut alkukauden aikana runsaasti sapiskaa peliesityksistään. Lauantaina United kuitenkin hurjasteli lukemin 4-1 puolustavan mestarin Leicesterin yli, ja nuori ranskalainen valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Myös Sky Sportsin asiantuntijaraatiin kauden ensimmäisen maalinsa puskenut keskikenttämies teki vaikutuksen.
– Pogba oli käänteentekevä pelaaja ensimmäisellä puoliajalla. Monet sanovat, että 105 miljoonan euron keskikenttäpelaajan täytyy pystyä vaikuttamaan peliin, ja tänään hän tekikin niin, Gary Neville suitsuttaa.
– Hän oli avausjakson paras pelaaja. Hän vaikutti päättäväisemmältä. Aivan kuin José Mourinho olisi käskenyt häntä ravaamaan alaspäin ja voittamaan pallon. Häntä taidettiin vähän herätellä viikon aikana. Ottelu oli paras näkemäni esitys Pogbalta, Neville naulaa.
Viimeisten kahden Juventus-kautensa aikana Pogba viimeisteli torinolaisille 20 maalia, ja Grame Souness odottaakin Pogbalta jatkossa vielä enemmän hyökkäyspäässä.
– Pogban pitäisi hakeutua pallon etupuolelle ja tehdä juoksuja boksiin. Hän näyttää siltä, että hän jaksaisi juosta koko päivän. Hän on ilmiselvä uhka toisesta aallosta. Hänellä on voimaa ja hän pelaa hyvin päällä, joten haluaisin nähdä häntä maalin lähellä enemmän, Souness toivoo.
