Europeleistä puuttuvalla Liverpoolilla on puolellaan suuri etu

© Kuva: Getty Images

Jürgen Klopp myöntää Telegraphin haastattelussa Liverpoolin hyötyvän siitä, että se ei ole mukana Euroopassa käytävissä kilpailuissa tällä kaudella.

– Olisimme voineet olla viikolla Venäjällä ja pelata sunnuntaina Swansea’ta vastaan. Ero on valtava, hän toteaa.

Klopp sanoo joukkueen nautiskelevan siitä, että valmistautumisaikaa Valioliigan peleihin on tavallista enemmän. Samalla se kuitenkin tekee kaikkensa, että Liverpoolin uupuminen eurokentiltä on vain väliaikaista.

– Eurokentät ovat meidän tavoitteemme, mutta nyt meidän täytyy käyttää aikaamme siihen, että kasvamme joukkueena.

Klopp korostaa joukkueen asenteen merkitystä.

– Annoimme viime pelissä 20 hyvää syöttöä, mutta sama ei onnistu automaattisesti seuraavassa. Meidän pitää löytää sama asenne kuin ennen ensimmäistä syöttöä – ei samanlainen kuin ennen viimeistä. Se ei ole helppoa.

Saksalaisluotsi vakuuttaa kuitenkin, että joukkueessa ei ole haaveilijoita, vaan jalkapalloilijoita, jotka tekevät töitä tosissaan.

Liverpool kohtaa lauantaina vieraskentällä Swansean. Maalilla jatkaa Loris Karius, mutta Klopp ei suostu kertomaan, kuka jatkaa joukkueen ykkösvahtina maaottelutauon jälkeen.