Manchester Cityn ja Evertonin ottaessa yhteen lauantai-iltapäivänä vastakkain asettuvat myös kaksi toisilleen varsin tuttua manageria. Cityn Pep Guardiola ja Evertonin Ronald Koeman olivat tärkeitä palasia Barcelonan 90-luvun alun tähtisikermässä. Koeman on kertonut toimineensa valmentaja Johan Cruijffin pyynnöstä jopa yli-innokkaan oppilaan Guardiolan mentorina.
Guardiola arvostaakin hollantilaismanageria suuresti, mutta ylistää vuolaasti myös oman joukkueensa nuorta topparia John Stonesia. Hän näkee Stonesissa kosolti yhtäläisyyksiä Koemaniin.
– Cruijff osti Koemanin opettaakseen meille, miksi tarvitsemme Ronaldin kaltaista keskuspuolustajaa. Hän oli yksi ensimmäisiä toppareita, joka osasi muutakin kuin vain puolustaa, Guardiola kehuu.
– Stones ja Koeman molemmat tykkäävät pelata palloa. Yleensä topparit ovat isokokoisia, hyviä pääpelaajia ja hyviä miesvartioijia. Sitäkin tietysti tarvitaan. Mutta nyt pallollinen pelaaminen on suuri plussa, katalaaniluotsi tähdentää.
Stones on ollut kesästä lähtien niin Guardiolan kuin Englannin maajoukkueenkin ehdoton luottomies. Stonesia on ehdotettu myös Englannin tulevaisuuden kapteeniksi. Guardiola ei ylisanoja nuoren miehen kohdalla kartakaan.
– Jalkapallossa hyvät pelaajat ovat nopeita sopeutumaan, ei siinä muuta salaisuutta ole. John vain on niin hyvä. EM-kisoissa hän ei pelannut minuuttiakaan ja nyt hän pelaa kaikki maaottelut. Hän on vielä nuori ja kehittyy edelleen, Guardiola hehkuttaa.
– John muistuttaa paljon Ronaldia, etenkin henkisellä puolella. John haluaa aina pelata ja olla paineen alla. Yleensä pelaajat, jotka viihtyvät pallon kanssa, kestävät paineita paremmin. Silti, mitä pitkiin palloihin tulee, Ronald oli niissä kaikkien aikojen paras.
Lähde: Goal.com
