Manchester Unitedin pysäyttänyt sankarivahti: ”Zlatan melkein mursi käteni”

© Kuva: Getty Images

Burnley pakotti lauantaina Manchester Unitedin maalittomaan tasapeliin, ja ottelun ehdoton sankari oli peräti 11 Punaisten Paholaisten laukausta torjunut maalivahti Tom Heaton. Unitedin junioriakatemiasta jalkapalloammattilaiseksi ponnistaneella Heatonilla riittikin pelin jälkeen hihasta nykijöitä.

Heaton vietti Unitedissa vuodet 2002-2010, muttei koskaan saanut tilaisuuttaan ykkösjoukkueessa. Maajoukkuedebyyttinsä Heaton teki harjoitusottelussa viime kevään EM-kisojen alla. Skenaario, jonka mukaan Heaton voisi nousta jatkossa jopa Englannin maajoukkueen ykkösvahdiksi, vaikuttaa aivan realistiselta.

Heatonin torjunnat olivat toinen toistaan komeampia, mutta erityistä huomiota herätti hämmästyttävä loikka Zlatan Ibrahimovicin takatolpalta suoraan syötöstä tykittämän volleyn eteen. Heaton sai käteensä hoivatoimenpiteitä välittömästi, ja muistelikin iskua pelin jälkeen huvittuneena.

– Tiesin, että maaliviivalla on takanani kaksi miestä, joten ajattelin lähteä ulos, sulkea tilan ja levittäytyä. Onneksi pallo osui minuun, mutta Zlatanin veto melkein mursi käsivarteni, Heaton sanoi pelin jälkeen BBC:n haastattelussa.

Burnleyn omat maalipaikat olivat olemattomia Unitedin myllytyksessä, ja Heaton ja koko joukkue olivatkin ehdottoman tyytyväisiä lopputulokseen. Vieraspiste oli Burnleylle sen kauden ensimmäinen.

– Meillä oli oma pelisuunnitelmamme, ja roikuimme hyvin mukana. Vierasvireestämme on puhuttu paljon, mutta mikäpä olisikaan ollut parempi paikka hakea ensimmäinen piste vieraista, Heaton jatkoi.

Lähde: Goal.com