Manchester United ja Arsenal päätyivät kristilliseen pistejakoon viikonlopun etukäteen odotetuimmassa valioliigakamppailussa.
Ottelu ei kuitenkaan vastannut ennakko-odotuksiin: molempien joukkueiden otteita kuvasti huolimattomuus pelin jokaisessa vaiheessa. Kummankin osapuolen läpi ottelun varsin muuttumattomina pysyneet muodot eivät tarjonneet suurta taktista näytöstä. Myös teknisellä alueella oli varsin hiljaista: kumpikaan valmentajista ei lähtenyt reaktiivisille hippasille – lopun jättiyllätystä lukuun ottamatta.
Muutamia muutoksia avauskokoonpanoissa
Arsenalin avauskoonpano oli varsin odotetunlainen. Arsène Wengerin ainoana taktisena hienosäätönä tuttuun 4-2-3-1- ryhmitykseen voitiin pitää Aaron Ramseyn roolia toiseksi ylimmän linjan vasemmalla laidalla. Siellä aiemmin nähty Alex Iwobi edustaa ominaisuuksiltaan enemmän perinteistä Wengerin tyylistä laitapelaajaa, joten yleensä ennemminkin keskustan rooleissa nähdyn Ramseyn voitiin olettaa tuovan Arsenalin pelaamiseen uuden ulottuvuuden.
Manchester Unitedin avauksessa oli sen sijaan enemmänkin muutoksia suhteessa viime otteluiden kokoonpanoon. Ennen maajoukkuetaukoa pelattuun voitokkaaseen Swansea-otteluun verrattuna avaukseen tuli Arsenalia vastaan yhteensä neljä uutta miestä. Wayne Rooney, Marouane Fellaini (loukkaantuminen), Ashley Young ja Zlatan Ibrahimovic (pelikielto) saivat väistyä Anthony Martialin, Ander Herreran, Antonio Valencian sekä Marcus Rashfordin tieltä.
Tutut elementit
Manchester Unitedin pelaaminen Arsenalia vastaan noudattaa varsin tuttua kaavaa: hyökätessä leveys vasemmalla syntyy laitapelaajan (Martial) ja oikealla laitapuolustajan (Antonio Valencia) avulla. Keskustassa muoto Michael Carrickin mukana ollessa on kolmiomainen. Carrick pelaa pohjalla Herreran ja Paul Pogban muodostaessa kolmion yläkulmat.
Unitedin kärjessä Marcus Rashford ei ole ominaisuuksiltaan Ibrahimovicin kaltainen palloa negatiivisessa asennossa suojaava kohdehyökkääjä, joten tämä vaikutti ennakolta kotijoukkueen hyökkäyspelaamiseen.
Arsenalin muoto on totutun wengermäinen – kuinkas muutenkaan. Ehkäpä yksi nykypäivän jalkapallomaailman harvoista puhtaista idealisteista voittaa ja kaatuu aina systeeminsä mukana. Pelaajat noudattavat kurinalaisesti Arsenalin käskyttäjän hieman kiskomaistakin hyökkäyspelaamista. Ajoittain joukkueen perisyntinä pidetty rotaation puute hyökkäyskaistoilla tuottaa paljon ennalta-arvattavuutta. Se näkyy pahimmillaan junnaavana puskemisena, mutta parhaimmillaan hyvin synkronoitujen liikkeiden ja syöttöjen ansiosta myös tehokkaana pelinopeutena.
Kun pelaajat tietävät missä joukkuetoveri on missäkin pelin vaiheessa ja milläkin kentän alueella, syntyy pelinopeutta. Mutta kun tieto on niin yleistä ja kaavamaista kuin Arsenalilla välillä on, tietää siitä myös vastustaja.
Eroja joukkueiden rakentelussa
Kartalla joukkueiden voidaan numeraalisesti sanoa käyttävän lähtökohtaisesti varsin samanlaisia ryhmityksiä, on niiden toiminta käytännössä kuitenkin hyvin erilaista.
Pelin rakenteluvaiheessa Unitedin rakentelusta vastaavat keskustan kolmikon lisäksi oikealta sisään keskustaan liikkuva Juan Mata. Hän toimii varsinkin Ibrahimovicin poissa ollessa vielä selkeämmin eräänlaisena taskujen kohdepelaajana ja osallistuu varsin aktiivisesti rakenteluvaiheeseen.
Pogba putoaa ajoittain varsin alas hakemaan palloa ja välillä rakentelun muoto venyykin hieman liikaa syvyyssuunnassa kohti omaa kenttäpuoliskoa. Mata joutuu tulemaan tämän myötä alemmas – ajautuen kauemmaksi omalta mukavuusalueeltaan.
Toisaalta José Mourinholla saattoi olla tässä myös pointtinsa. Kun rakenteluvaihe tapahtuu alempana, se myös houkuttelee Arsenalin puolustuslinjaa ylemmäs. Tämä taas muodostaa selustaan enemmän tilaa ja suosii näin ollen paremmin Rashfordin vahvuuksia nopeana pystyyn juoksevana pelaajana. Ja kun katsotaan historiaan, Wengerin puolustuslinjat eivät ole koskaan tulleet tunnetuiksi hyvästä reagoinnistaan avoimen jalan pumppaustilanteissa.
Arsenalin pelinrakentaminen on sen sijaan ortodoksista Wengeriä. Topparit ovat vahvasti pallossa ja sen jälkeen keskustan pohjapelaajat ovat optimaalisessa diagonaalikulmassa suhteessa toisiinsa. He pelaavat kombinaatioita joko laitapelaajan tai kymppipaikan kanssa.
Unitedin varovaisemmassa rakentelumuodossa tulee esiin myös iso ideologinen ero kyseisten valmentajien välillä: Wenger haluaa ensisijaisesti hyökätä pallollisena ja olla täten proaktiivinen – Mourinho on lähtökohtaisesti maalinestopelin kannattaja ja luottaa reaktiivisuuteen. Mustavalkoisesti ajateltuna Mourinhon pelissä maalit syntyvät vastustajan virheestä – Wengerillä oman joukkueen onnistumisesta.
Ramseyn ja Matan roolitukset
Kokoonpanoihin perustuen ennalta mielenkiintoisimman kamppailun voitiin odottaa käytävän Unitedin oikealla ja vastaavasti Arsenalin vasemmalla laidalla.
Wengerin valinnalle käyttää Ramseya ryhmityksen vasemmalla laidalla voidaan lähtökohtaisesti nähdä pari syytä. Ranskalaisluotsi saattoi ennakoida Matan liikkumisen kohti keskustaa Unitedin pallollisessa vaiheessa. Keskuspelaajan kasvatuksen saanut Ramsey pystyisi parhaiten vastaamaan tähän pelaamalla Mataa vastaan myös hieman kapeammassa laitaroolissa.
Tehdessään tämän Wenger altisti joukkueensa myös tietoiselle riskille. Etukäteen tiedettiin varsin hyvin, että Unitedin laitauhka tulisi nimenomaan oikealta Valencian tekemien nousujen ja keskitysten muodossa.
Ramseyn roolin myötä voitiin ajatella, että puolustussuuntaan oltiin valmiita luottamaan vasemman laitapuolustajan Nacho Monrealin pystyvän hoitamaan tarvittaessa useinkin laidalle syntyvät 1v1-tilanteet Valenciaa vastaan. Wengerin voidaan siis nähdä ajatelleen Matan olevan Arsenalille suurempi uhka kuin Valencian.
Totta kai Wengerin proaktiivisuuden tietäen hän saattoi etukäteen myös ajatella, että Ramseyn kyky optimaalisesti ajoitettuihin syvyysjuoksuihin voisi tuoda uhkan Valencian nousuja vastaan. Muun muassa viime kesän EM-kisoissa walesilaisen nähtiin tekevän tuhoja hyvillä syvyyteen suuntautuvilla taustajuoksuillaan – silloin tosin selkeämmin keskisektorin roolista käsin.
Olivat Wengerin motiivit mitkä tahansa, sekä Matan että Ramseyn lämpökartat kuvastavat hyvin kuinka molempien pelaajien liikkuminen tämän kaksinkamppailun myötä oli ottelussa hyvin poikkeuksellista laitapelaajille. Kun verrataan heidän liikkumisalueitaan vastapuoleisen laidan Martialiin sekä Walcottiin, on ero häikäisevän suuri.
Molemmat managerit poteroissaan
Hienon roolituksien myötä syntyneitä yksittäisiä kissa ja hiiri -leikkejä lukuun ottamatta peli ei tarjoa taktisesti mitään mullistavaa kamppailua. Molemmat valmentajat tuntuvat kaihtavan riskejä (omissa ideologioissaan) pelin edetessä – eikä reagointia pelin sisällä tapahdu suuntaan tai toiseen. Ja tähänkin on selvät syyt.
Mourinhon joukot onnistuvat ottamaan ottelussa johdon Matan maalilla. Johtoasemassa ollaan juuri Mourinhon pelaamisen ytimessä – maalinestopelissä, jossa minimoidaan omat riskit ja odotetaan vastustajan muodon avautumista liian innokkaan tasoitusmaalin hakemisen myötä.
Wenger ei puolestaan tappioasemastaan huolimatta näe syytä muuttaa mitään, koska hän… no hän on Arsène Wenger. Ranskalainen luottaa sokeasti omaan ideologiaansa, jonka mukana voitetaan tai kaadutaan.
Wengerin kaksi ensimmäistä pelaajavaihtoa ei yllätä ketään. Ensin keskustan Mohamed Elneny korvataan kärjellä, Olivier Giroudilla. Voisiko Wenger siirtyä tämän myötä kahteen kärkeen?
Ei. Giroud siirtyy kärkeen ja Alexis Sánchez oikealle laidalle. Niin Wengerin toistaiseksi ainoa taktinen roolituskin häviää Ramseyn siirtyessä Elnenyn paikalle keskustaan. Kaikki taas niin kuin ennenkin.
Wengerin toinen pelaajavaihto on täydellinen peilivaihto: keskustan Francis Coquelin korvataan saman roolin Granit Xhakalla. Reaktiviisuus loistaa poissaolollaan, ja Arsenalin tappio alkaa häämöttää.
Yllätys oikealle laidalle
Mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Wenger reagoi ja vaihtaa hyvin hillitysti nousujensa kanssa pelanneen oikean laitapuolustajan Carl Jenkinsonin hyökkäävään laitapelaajaan Alex Oxlade-Chamberlainiin.
Neljä minuuttia myöhemmin Oxlade-Chamberlain haastaa oikealla laidalla Rashfordin, vapauttaa rytminvaihdoksellaan oikean jalkansa ja tarjoilee upealla keskityksellään Giroudille tasoitusmaalin.
Turhaa spekulaatiota, mutta ennen maalia Jenkinsonin kentällä esittämät peliteot 84 minuutin aikana eivät luoneet mitään odotusarvoa Oxlade-Chamberlainin kaltaisen suorituksen syntymiselle. Wenger 1, analyytikot 0.
Loppupäätelmät
Ottelu oli kahden jääräpäisen valmentajan kohtaaminen. Jääräpäisyys tuottaa menestystä, mutta historia on osoittanut todellisten dynastioiden perustuvan kuitenkin kyvylle uusiutua. Näiltä osin Wengerin viime hetken reagointi antoi uskoa hänen omaankin prosessiinsa. Kykenisikö hän sittenkin vielä voittamaan urallaan ainakin kerran jotain suurta?
Unitedin pallollinen pelaaminen on edelleen materiaaliin nähden varsin heikkoa. Mourinhon maalinestopelaaminen on niin vahvana hänen DNA:ssaan, että jotain uutta hän tarvitsee pallollisen pelaamisen organisointiin. Huippuluokan vastustajia vastaan ei voi käyttää rakenteluvaiheessa ylisuojelevaa ja riskejä karttavaa miehitystä hyökkäyspään pelaajien vähenemisen kustannuksella.
Jos vastustaja ei lähde puolustusmuotoaan uhmaten prässäämään rakentelevaa Unitedia, Mourinhon ryhmällä ei ole tällä hetkellä riittävästi aseita vastustajan puolustuksen haavoittamiseen toisteisesti pitkän hyökkäyksen vaiheessa. Manchesterin punainen joukkue on tällä hetkellä hyvin kaukana saman kaupungin taivaansinisen puolen pitkän hyökkäyksen organisoinnin tasosta.
Nyt Mourinhon pelaamisella on oikeastaan vain yksi selkeästi toisteinen tapa hyökätä: Valencian laitanousut oikealta ja niistä syntyvät keskitykset. Se ei vielä tässä sarjassa riitä mestaruuskamppailuun.
Wenger taas tarvitsee työkalupakkiinsa annoksen reaktiivisuutta. Pitkän hyökkäyksen vaihe on organisoitua – ajoittain liiankin jähmeästi, mutta pelin sisällä hänen on kyettävä edelleen reagoimaan rohkeammin ja hakemaan uusia ratkaisumalleja.
Oxlade-Chamberlainin onnistunut vaihto sekä roolitus olivat Wengerille suuria työvoittoja. Ne saattavat jopa osoittautua hänen ja täten koko Arsenalin loppukauden kannalta käänteen tekeviksi. Ripauskin lisää yllätyksellisyyttä tekisi joukkueesta jopa potentiaalisen mestarisuosikin.
Kimmo Kantola
Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.