Euroopan eri sarjoissa mestaruuksia kahminut José Mourinho ei ole saanut kaudelle 2016-2017 aivan sellaista starttia kuin Manchester Unitedin kannattajat olisivat toivoneet. Portugalilainen on kuitenkin useaan otteeseen painottanut projektinsa pitkäjänteistä luonnetta ja peräänkuuluttanut medialta kärsivällisyyttä.
Mourinho allekirjoitti kesällä Unitedin kanssa peräti kesään 2019 kestävän kolmivuotisen sopimuksen, mutta hänellä itsellään ei olisi kiire muualle senkään jälkeen.
– Mennään askel kerrallaan. Olen vasta sopimukseni ja prosessini alussa. Mutta jos minulta kysytään, haluanko olla täällä kauemmin kuin kolme vuotta, niin vastaisin, että mielelläni. Minun täytyy kuitenkin myös ansaita se, Mourinho toteaa Goal.comissa.
– Jos seura on sitä mieltä, että ansaitsen jäädä tänne, olisin todella, todella ylpeä. Työ on juuri niin vaikea kuin odotinkin. Kun sanoin, että haluan voittaa tänä vuonna Valioliigan, sanoin, että siinä on riskinsä.
Unitedin kolme viimeistä kotipeliä ovat päättyneet tasapeliin, vaikka kentällä meno onkin näyttänyt hyvältä. Mourinho ei epäröikään, etteikö voittoja alkaisi ropista, vaikka sarjakärki Chelsea on karannut jo yhdeksän pisteen päähän.
– En voi vieläkään uskoa, ettemme voittaneet viimeistä kolmea kotipeliämme, sillä pelasimme todella hyvin. Joukkue on kuitenkin peliesityksiinsä tyytyväinen, joten hyvätkin tulokset tulevat varmasti.
– Valioliigahistorian paras manageri (toim. huom. Sir Alex Ferguson) tarvitsi muutaman vuoden rakentaakseen menestysjaksonsa. Jos paraskin tarvitsi aikaa, niin muutkin tarvitsevat, Mourinho muistuttaa.
