Liverpool tavoitteli Xherdan Shaqiria – ”Brendan Rodgers soitti minulle muutamaan otteeseen”

© Kuva: Getty Images

Stokea edustava Xherdan Shaqiri olisi voinut hyvinkin päätyä Liverpooliin kesällä 2014, mikäli Bayern München olisi antanut sveitsiläispelaajalle luvan siirtyä pois seurasta. Shaqiri päätyi tammikuussa 2015 Inter Milaniin, josta tie vei lopulta Stokeen.

– Olisin halunnut lähteä kesällä kaikin mokomin, ja tarjouksia oli tullut Liverpoolilta ja Atlético Madridilta, Shaqiri kertoi Spoxin haastattelussa.

Brendan Rodgers soitti minulle muutamaan otteeseen ennen MM-kisoja. Mutta Bayern esti minua lähtemästä.

Shaqiri pelasi Italiassa ainoastaan puolikkaan kauden. Italian visiitistä jäi lyhyestä ajanjaksosta huolimatta hyvä maku.

– Elämäntyyli oli mahtava. Ne olivat elämäni parhaat kuusi kuukautta, Shaqiri jatkoi.

– Jalkapallo oli erittäin taktista. Oli vaikeaa hyödyntää räjähtävää pelitapaani. Kerran harjoittelin kulmapotkuja kahden tunnin ajan harjoituksissa. En ollut koskaan kokenut sellaista.

– Interin infrastruktuuri on valitettavasti häpeällinen ollakseni rehellinen. On harmillista, että niin arvovaltainen seura ei löydä keinoja infrastruktuurin rakentamiseen. Englannissa kaikki on ammattimaisempaa.