Sky Sports: Manchester Unitedin hylkiöstä tehty odotettu tarjous – tällä summalla United jäisi tappiolle

© Kuva: Getty Images

West Bromwich on tehnyt odotetun tarjouksen Manchester Unitedin Morgan Schneiderlinista, kertoo Sky Sports. Brittikanavan tietojen mukaan seura on tarjonnut Ranskan maajoukkueen keskikenttäpelaajasta 18 miljoonaa puntaa eli reilut 21 miljoonaa euroa.

West Bromwich aikoo panostaa vahvistuksiin tammikuun siirtoikkunassa. The Telegraph uutisoi jo joulukuun alussa, että seuran manageri Tony Pulis olisi saanut käyttöönsä yli 20 miljoonan (noin 24 miljoonan euron) budjetin.

Schneiderlin, 27, on jäänyt tällä kaudella vähälle vastuulle portugalilaisvalmentaja Jose Mourinhon alaisuudessa. Edellisen kerran hän oli kuudentena Valioliigassa majailevan Man Unitedin kokoonpanossa marraskuun 19. päivä.

Hollantilaisluotsi Louis van Gaal hankki Schneiderlinin Unitediin Southamptonista kesällä 2014. Silloin siirtosumma oli 24 miljoonaa puntaa eli noin 28,5 miljoonaa euroa. Jos United siis myy pelaajansa West Bromwichiin Skyn ilmoittamalla summalla, seura tekee pienen tappion.

Skyn mukaan Schneiderlinin hankkimisesta on kovasti kiinnostunut myös Everton.