Näkökulma: Paul Pogba on vastannut äärimmäisiin odotuksiin erinomaisesti

© Kuva: Getty Images

Paul Pogbasta tuli kesällä maailman kallein jalkapalloilija. Pogbalta odotettiin ensimmäisestä ottelusta lähtien ihmetekoja, vaikka hän oli harjoitellut joukkuessa alle kahden viikon ajan. Hän sai alkukaudesta paljon kritiikkiä osakseen.

Kritiikki oli osittain aiheellista. Pogbalta nimittäin nähtiin muutama heikompi esiintyminen kauden ensimmäisissä otteluissa. Se on silti aivan normaalia uudessa joukkueessa, uudessa sarjassa.

Pogba on lopulta vain yksi pelaaja muiden joukossa, vaikka kyljessä on yli 100 miljoonan euron hintalappu. Ranskalaispelaajaan kohdistettiin aivan liian suurissa mittasuhteissa olevat odotukset.

Vaikka Pogba olikin saanut jalkapallo-oppeja Manchester Unitedissa kolmen vuoden ajan, hän saapui silti lähes tuntemattomaan sarjaan ja joukkueeseen. Vieraaseen ympäristöön tottuminen ottaa aikansa jopa maailman kalleimmalta jalkapalloilijalta. Tämä on lopulta näkynyt hyvin vähän Pogban pelaamisessa.

Tilastot huippuluokkaa

Tilastollisesti Pogba pelaa jopa parempaa kautta, kuin viime kaudella Juventuksessa. Ranskalaispelaaja on luonut kuluvalla kaudella 1,89 maalintekotilannetta ottelua kohden. Juventuksessa vastaava lukema koko kauden ajalta oli 1,61. Pogban syöttöprosentti on ollut Unitedissa 85, kun se Juventuksessa oli 83.

Pogba häviää niukasti edelliskauteen nähden kaksinkamppailutilastoissa. Juventuksessa hän teki 3,04 onnistunutta haastoa ottelua kohden, kun Unitedissa lukema on ollut 2,76. Taklauksissa ero on samaa luokkaa. Juventuksessa Pogba teki 1,64 taklausta ottelua kohden, Unitedissa lukema on 1,35.

Ilmatilassa ranskalainen on ottanut ison harppauksen eteenpäin edelliskauteen nähden. Unitedissa hän on voittanut 2,88 pääpalloa ottelua kohden, kun Juventuksessa lukema oli 1,88. Unitedin keskinäisessä vertailussa taakse jää myös Zlatan Ibrahimovic.

23-vuotiaalta keskikenttäpelaajalta odotetaan valtavia maalimääriä, vaikka Pogba ei ole koskaan tehnyt urallaan yhden kauden aikana yli kymmentä liigamaalia. Viime kaudella Pogba iski kahdeksan maalia Serie A:ssa, mikä oli jaetusti paras lukema hänen uransa aikana. Valioliigassa keskikenttäpelaaja on osunut kolmesti. Hän voi siis hyvinkin päästä vielä uransa parhaaseen kauteen maalimäärissä.

Arvostetun Whoscored-sivuston mukaan Pogba lukeutuu Valioliiga-kauden tähdistökentälliseen. Tilastoalgoritmiin perustuvan arvosanan mukaan Pogban keskiarvo kuluvalta kaudelta on 7,78. Se on kaikista Valioliiga-pelaajista neljänneksi paras tältä kaudelta. Edellä ovat ainoastaan Eden Hazard, Alexis Sánchez ja Philippe Coutinho.

Voiko Pogbasta tulla maailman paras?

United-manageri José Mourinho ilmaisi hiljattain mielipiteensä, jonka mukaan Pogba on maailman paras keskikenttäpelaaja. Väite on kova, mutta se ei ole kovin kaukaa haettu.

On syytä muistaa Pogban olevan vasta 23-vuotias pelaaja. Hän on saanut pelata huipputasolla nuoresta iästä lähtien, ja on ikäisekseen varsin kokenut pelaaja.

Voiko Pogbasta tulla maailman paras pelaaja? Kyllä voi. Sen tittelin haltuunotto vaatisi tosin enemmän tehoja, erityisesti maaleja. Tämän totesi myös Mourinho.

Maailman kalleimpaan pelaajaan on kohdistettu äärimmäisen kovat odotukset, joihin Pogba on vastannut erinomaisesti. Kevätkaudella ranskalaispelaaja nähtäneen kentillä entistäkin vahvempana.