Paul Pogban tahmealle alulle tarjotaan selitystä – kyse ME-siirtosummasta

© Kuva: Getty Images

Maailmanennätyssiirrolla Juventuksesta Manchester Unitediin saapuneen Paul Pogban, 23, kausi ei käynnistynyt ongelmitta. Seurakaveri Zlatan Ibrahimović uskoo tietävänsä syyn.

– Mielestäni kun Paul tuli, hänen ensimmäisessä jaksossaan Unitedissa, sanotaan ensimmäisen kuukauden aikana, uskon hänen halunneen osoittaa liikaa, että hän oli siirtosumman arvoinen. Niin tapahtui sen sijaan, että hän olisi pelannut omaa peliään osaamallaan tavalla, Ibrahimović sanoo ESPN FC:lle.

– Kun se alkoi mennä ohi, hän alkoi pelata sillä tavalla kuin tietää, ja se tekee asiat paljon helpommaksi hänelle. Hänen ei tarvitse näyttää, koska kaikki tietävät, kuka Paul on ja mitä hän on tehnyt Juventuksessa kolmen-neljän viime vuoden aikana, mihin hän pystyy ja nyt hän pelaa kuin Pogba, hän jatkaa.

Keskikenttämies Pogba on ollut kärkipelaaja Ibrahimovićin tavoin avainroolissa, kun United on voittanut neljä ottelua perätysten. Ranskalainen on syöttänyt seitsemässä edellisessä kamppailussa neljä ruotsalaisen viimeistelemää täysosumaa.

– Hänellä ei ole mitään todistettavaa, hänellä ei ole mitään näytettävää. Hänen pitää vain nauttia pelistä ja auttaa joukkuetta, kuten hän tällä hetkellä tekee. Joten nyt hän pelaa kuin kypsä pelaaja, ja tulokset ovat nähtävillä.