Ikivihreä Zlatan Ibrahimović, 35, on osoittanut kuuluvansa edelleen maailmanluokan kärkipelaajiin. Manchester Unitediin viime kesänä hankittu ruotsalainen viimeisteli peräti 50 täysosumaa kalenterivuonna 2016.
Moni uskoi, ettei Ranskan liigassa loistanut Ibrahimović kykenisi vastaaviin suorituksiin paria pykälää kovemmassa Valioliigassa. Mies on kuitenkin tehnyt Unitedissa 17 maalia, joista 12 on tullut liigaotteluissa.
– Se antaa minulle paljon energiaa, uskokaa minua. Paljon energiaa, koska heille maksetaan p-skan puhumisesta ja minulle maksetaan jaloillani pelaamisesta – sillä tavalla nautin siitä, Ibrahimović toteaa FourFourTwo-lehden mukaan.
– Minulla oli fantastinen vuosi. PSG:ssä oli mahtavaa, ja tulin Unitediin, ja ensimmäiset kuusi kuukautta ovat olleet enemmän kuin mahtavia. Tulin Valioliigaan, ja kaikki luulivat, ettei se olisi mahdollista, mutta – kuten aina – panen heidät syömään omat pallinsa, hän jatkaa.
– Olen superonnellinen, ja minusta tuntuu hyvältä. En tiedä, kuinka monta vuotta minulla on jäljellä ,mutta nautin pelaamisesta. Joka vuosi he (United) ovat soittaneet minulle, eikä heillä mennyt hyvin, joten halusin tulla, kun kaikki luulivat minun aikani olevan ohi.
Manchester United pelaa seuraavan ottelunsa jo tänä iltana West Hamia vastaan Lontoossa.
