Chelsean entinen keskikenttämies Joe Cole uskoo, että belgialaistaituri Eden Hazard jää historiaan seurahistorian parhaana pelaajana.
Vuonna 2012 Lillestä hankittu Hazard on valittu kaksi kertaa Chelsean Vuoden pelaajaksi. Hän on voittanut Stamford Bridgellä jo Valioliigan, liigacupin ja Eurooppa-liigan.
– Uskon, että hänestä tulee Chelsean suurin pelaaja, Cole totesi CFC Fan TV:lle.
– Hän on ehdottomasti lahjakkain monitaitopelaaja, jonka kanssa olen pelannut, ja hän on jo nyt sankari fanien keskuudessa. Toivon, että hän pysyy siellä loppu-uransa ajan, hän jatkoi.
Hazard, 26, on palannut huipputasolle vaikean kauden 2015–2016 jälkeen. Kun kaikki kilpailut huomioidaan, viime kaudella mies viimeisteli ainoastaan kuusi maalia 43 ottelussa.
– Ensimmäisessä pelissäni Ranskassa Lillen kanssa (valmentaja) Rudi Garcia sanoi minulle: ”meillä on tämä hyvä nuorukainen, Eden Hazard”. Ja sitten hän teki kaksi parasta näkemääni maalia 20 minuutin aikana, ja ajattelin, etten tiedä, olenko tarpeeksi hyvä pelaamaan hänen kanssaan, muisteli Cole.
Hänen mukaansa Hazard rakastaa harjoittelua ja pelaamista. Englantilainen sanoo, että kaikki rakastivat häntä ranskalaisseurassa.
Lähde: Goal.com
