Muistatko, kun David Beckham siirtyi Manchester Unitedista La Ligaan?
Oli vuosi 2003. Beckham oli ollut jatkuvasti tabloidien otsikoissa. ”Becksin” mukaan silloinen United-manageri Sir Alex Ferguson ehkä luuli, ettei Beckham keskittynyt tarpeeksi ammattimaisesti uraansa. Miehen omien sanojen mukaan asia ei ollut näin. Kirsty Young haastatteli Beckhamia BBC:n Deser Island Discs -radio-ohjelmassa.
– Olin Yhdysvalloissa lomalla Victorian kanssa. Yksi kavereistani soitti ja sanoi, että Skylla uutisoitiin, että Man United ja Barcelona olivat päässeet siirrosta yhteisymmärrykseen, Beckham sanoi.
Haastattelussa kysyttiin, miten Beckham reagoi uutiseen.
– Olin järkyttynyt ja murtunut. Olimme juuri voittaneet liigan.
– Ei minulla koskaan ollut mitään kostoaikeita mielessä. Olin loukkaantunut ja vihainen.
– Minut oli kauden aikana jätetty tietyistä peleistä pois, mutta en koskaan uskonut, että minun pitäisi jättää Manchester United. Mutta olin kuullut huhuja, joiden mukaan tällaista saattaisi olla tekeillä.
Barcelona vaihtui Real Madridiin
Mitä Beckham teki, kun hän sai tietää Unitedin tiedotteesta?
– Sanoin, ettei se ole totta. Että minä en tiedä asiasta mitään.
– Lensin takaisin Englantiin. Yritin jutella Peter Kenyonin kanssa. Hän oli yksi johtajista. Kysyin: ”Voinko jutella managerin kanssa?” ”Et”, hän sanoi. Hän myönsi, että siirrosta oli sovittu.
– Sen jälkeen keskustelin agenttini kanssa. Sanoin, että jos minun on pakko lähteä, siirryn Real Madridiin. Seuraavana päivänä istuin alas Real Madridin seurapresidentin kanssa. Sovimme, että sinne minä menen.
Ei voinut katsoa Unitedin otteluita
Olisiko Beckham voinut pelata Unitedissa koko uransa?
– Ilman muuta, koska Manchester United oli minun joukkueeni.
Haastattelija kysyi, kuinka kauan haavojen umpeutuminen kesti.
– Rehellisesti sanottuna en katsonut Manchester Unitedin pelejä kolmeen vuoteen. En voinut. Juttelin Gary Nevillen kanssa joka viikonloppu pelin jälkeen, mutta en katsonut Manchester Unitedin otteluita.
