West Hamin manageri Slaven Bilic on kannustanut vuolaiden kehujen saattelemana Gareth Southgatea valitsemaan konkarihyökkääjä Andy Carrollin Englannin maajoukkueeseen. 28-vuotias Carroll teki tammikuun parhaaksi maaliksi valitun osuman, ja kauden maalitahti – kuusi maalia 12 liigaottelussa – on ollut muutenkin kärkimiehen paras kuuteen vuoteen. Viimeisessä neljässä ottelussa maaleja on syntynyt neljä.
Southgate oli saapunut seuraamaan Carrollia lauantaina West Hamin ja West Bromwichin väliseen otteluun, mutta valitettavasti näyttöpaikka jäi käyttämättä – Carrollille turhankin tyypillisesti loukkaantumisen takia. Uutta näyttöpaikkaa ennen seuraavia maajoukkuevalintoja Carroll ei saa, sillä Southgate nimeää joukkueensa maaliskuun maaotteluihin Saksaa ja Liettuaa vastaan jo ennen kuin West Ham pelaa seuraavan kerran 25. helmikuuta.
Carroll on pelannut Englannin paidassa viimeksi vuonna 2012, mutta Bilicin mukaan mies on nykykunnossaan heti valmis ruotuun.
– Hän pettyi, ettei päässyt näyttämään Southgatelle osaamistaan, mutta on jo aikamies. Hän tietää, että hän on pelannut loistavia otteluita, eikä valinta vaadi Southgaten läsnäoloa, Bilic totesi Sky Sportsille.
– Carroll on mahtava pelaaja ja hän voi näyttää maajoukkuemanagerille maaliskuussa, huhtikuussa tai milloin vain. Ero aiempaan on vain se, että hän pelaa nyt säännöllisemmin, sillä tätä peliä lukuun ottamatta hän on ollut lähes aina käytettävissä.
– Haluan, että hänet valitaan Englannin maajoukkueeseen. Se olisi mahtava juttu hänelle ja seuralle. Positiivisuus ja itseluottamus, jota pelaaja saa maajoukkuekutsusta on paljon isompi juttu kuin pari menetettyä lepopäivää.
