Pienen tauon jälkeen myös meikäläisiin televisioruutuihin saatiin kuvaa lounaisen Lontoon Craven Cottagelta, kun Fulham kohtasi FA Cupin ottelussa Tottenhamin.
Mestaruussarjassa tällä hetkellä kahdeksantena oleva kotijoukkue sai vastaansa kovan miehistön, kun vieraitten manageri Mauricio Pochettino marssitti kentälle tutun avauksen. Hyökkäyspäässä Christian Eriksen, Dele Alli, Harry Kane ja Heung-Min Son, maalilla cup-otteluiden tyyliin Hugo Llorisin sijasta Michel Vorm.
Eriksen oli hyvin lähellä päästä yksin läpi neljännellä minuutilla, Fulham-puolustus pelasi pallon tanskalaisen jalasta juuri ennen vetoa, Tottenhamin ensimmäisestä hyökkäyksestä tuloksena vain kulmapotku. Hetkeä myöhemmin Alli pääsi vetämään pienestä tilasta, hieman ohi takatolpan.
Kotijoukkueen ensimmäinen erikoistilanne tuli heti 10 minuutin jälkeen kulmapotkun muodossa. Kulma sinänsä epäonnistui, mutta jatkotilanteesta Mökkiläiset saivat vedon kohti maalin alakulmaa, hieman sen ohi.
12 minuutin kohdalla Fulham-kapteeni Tom Cairney sai päähänsä osuman Victor Wanyaman kengästä. Tilanne oli täysi vahinko, ja siitä selvittiin lopulta Cairneyn elvyttelyllä.
Pelikello näytti aikaa 15.15 kun Kane ohjasi pallon maaliin. Keskialueen sivurajaheitosta pallo Eriksenille, jonka keskitys löysi kärjen jalan aivan maalin edessä, 0-1.
Harry Kane's 16th goal in all competitions comes in the 16th minute and puts Tottenham 1-0 up against Fulham! #FULTOT #COYS pic.twitter.com/evz7tqiDHn
— Sportdec (@SportdecApp) February 19, 2017
Ottelun hyvällä sykkeellä aloittanut Fulham näytti jäävän selkeästi alakynteen, vieraat vyöryttivät heti avausosuman jälkeen peliä kohti sen maalia toistuvasti.
Juuri ennen 20 minuutin täyttymistä Vorm avasi surkeasti, ja Cairney pääsi yrittämään sijoitusta verkkoon. Hollantilainen kuitenkin venyi korjaamaan virheensä, ja poimi liiaksi etukulmaa kohti suuntautuneen vedon.
Eriksen hukkasi kaksi paikkaa minuutin sisään, ensin vapari hyvältä etäisyydeltä suoraan muuriin 24. minuutilla, heti seuraavasta hyökkäyksestä veto läheltä yli ja ohi maalin.
The #FFC wall blocking an Erickson effort. pic.twitter.com/Gt4KlWHxXO
— Fulham Football Club (@FulhamFC) February 19, 2017
Vieraskatsomossa oltiin joka tapauksessa tyytyväisiä jo maalin johtoon, ja keskityttiin jälleen itse peliä tärkeämpiin asiohin.
Tottenham fans singing 'arsene wenger, we want you to stay' in a game against Fulham. Says it all
— Hdogydogdog (@Hdogydog) February 19, 2017
Vaikutti siltä, että vieraspäädyssä odoteltiin jo mahdollisuutta laulaa Hey Jude -chanttia, jossa Spurs-tyylillä ei mainita omaa joukkuetta tai sen pelaajaa, vaan päätetään kierto tyyllikkääseen ”you’re shit” -ilmaukseen. Kentän puolella hallinta ja pelin luominen tapahtui Tottenhamin toimesta, mutta myös kotijoukkue yritti aika ajoin harppunoida kylmissään värjötellyttä vastustajan puolustuslinjaa puhki.
39. minuutilla Eriksen sai uuden yrityksen rakentaa maalia vaparista, oikealta laidalta. Tällä kertaa keskitysyritys osui suoraan yksinäisen Fulham-pakin jalkaan.
Hetkeä myöhemmin tanskalainen antoi kulman, tämäkin tilanne valui ohi ilman selkeää maalintekotilaisuutta.
Eriksen being good at freekicks again…..wonder if that will ever come true
— stevendobbieTHFC (@shanobie7) February 19, 2017
Sosiaalisessa mediassa parjattiin ensi jakson aikana rajusti Fulhamin puolustusta, joka kuitenkin lopulta blokkasi useita tilanteita ja haki palloja niin Kanen kuin Allinkin jaloista. Mökkiläisten keskikenttä sen sijaan jakoi palloja vieraille aivan turhan usein. Avauspuolikkaan pallonhallinta Tottenhamille 62-38, laukaukset kohti maalia kuitenkin vain 3-2.
Kanelle kaksi lisää, Janssen jäi penkille
50. minuutilla Spurs tuplasi johtonsa, kun Eriksen sai oikealta laidalta yhden keskityspaikan liikaa. Maalintekijänä jälleen Kane. Tilanne muistutti kokonaisuudessaan hyvin paljon ensimmäisen maalin vastaavaa, sillä erolla että 0-2-maalin jälkeen katseltiin useita hidastuksia – Kane oli aivan paitison rajamailla.
Muutama minuutti edellisestä, Tottenhamin vapari aivan boksin rajalta. Eriksen vastuussa jälleen, veto päin puolustajaa. 58. minuutilla oli Allin vuoro yrittää ohjausta Eriksenin keskityksestä – korkea pallo päätyi entistä korkeammalle, yli maalin.
Toisen maalin jälkeisten minuuttien hyökkäyksistä vastasi enimmäkseen Fulham. Vaikka pallo pysyi Spursin puolustusalueella, joukkue ei kuitenkaan saanut aikaan paria kulmapotkua kummempaa.
Kulmia kuitenkin tuli myös jatkossa, ja 71. minuutilla Stefan Johansen antoi yhden parhaistaan tässä pelissä. Kevin McDonaldin pusku hieman yli maalin.
Minuuttia myöhemmin täydentyi Kanen hattutemppu, jälleen paitsion rajoilta lähteneestä tilanteesta. Hyökkääjä ehti jopa katsoa linjamieheen ennen vetoaan ohi Marcus Bettinellin. 0-3.
Some strikers you know will score when they're one-on-one with the keeper. Others you know will miss. @HKane is most certainly the former.
— Gary Lineker (@GaryLineker) February 19, 2017
Tämän jälkeen kotijoukkue ja sen kannattajat saivat viimein kuulla vieraskatsomosta ”olevansa paskaa”.
Viimeisellä kymmenminuuttisella norjalaisen Johansenin keskitys vaparista tavoitti hetkeä aiemmin kentälle tulleen, West Hamistakin tutun Scott Parkerin pään maalilla. Vorm kuitenkin nappasi puskun syliinsä.
Pochettino teki viimeisen vaihtonsa viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, ulos Alli, sisään Joshua Onomah. Vincent Janssen ei siis peliaikaa tänään saanut.
When you've got a £20M striker on the bench and he can't even get a game against Fulham. What's the point keeping him next season? #FULTOT
— Tottenham Hotspur FC (@THFCWHL) February 19, 2017
Vieraitten jatkopaikasta cupissa ei tänään jäänyt mitään epäselvyyttä, joskin jotkut näkivät tämän johtuneen enemmän Fulhamin heikkoudesta kuin Tottenhamin hyvyydestä.
Well we've just seen how bad Fulham are, any quarter decent side would have exposed Tottenham's weaknesses and scored six.
— Christopher Rowe (@KernowChris) February 19, 2017
