Joe Hartin tulevaisuus yhä avoinna – ”Yksi maailman parhaista maalivahdeista”

© Kuva: Getty Images

Pep Guardiolan suunnitelmien ulkopuolelle jäänyt Joe Hart ei toistaiseksi tiedä, missä hän pelaa ensi kaudella. Kuluva kausi on vierähtänyt lainasopimuksella italialaisessa Torinossa.

Brittimediassa on pyörinyt huhuja, joiden mukaan Hart saattaisi pelata toisenkin kauden Serie A:ssa. Agentti Jonathan Barnettin mukaan keskustelut Cityn kanssa antavat yhä odottaa vuoroansa.

– Hänen tulevaisuudestaan ei ole vielä keskusteltu Manchester Cityn kanssa, Barnett kertoi Sky Sportsille.

– Edessä on vielä paljon keskusteluita, mutta Joella on paljon mahdollisuuksia, sillä hän on yksi maailman parhaista maalivahdeista.

Torinon puheenjohtaja Urbano Cairo kertoi hiljattain, että Hart haluaisi jäädä Torinoon. City voisi käyttää Hartia osana kauppaa, sillä joukkueen uskotaan haluavan hyökkääjä Andrea Belottin Torinosta riveihinsä.

29-vuotias englantilaisvahti on pelannut 27 ottelua kuluvalla kaudella. Torino on Serie A:ssa yhdeksäntenä.