Arsenal-legenda Ian Wright kritisoi The Sunin mukaan kovin sanoin lontoolaisseuran rekrytointipolitiikkaa. Hänen mielestä seuran pitäisi keskittyä löytämään piilossa olevan lahjakkuudet.
Wright sanoo, että hän olisi kyennyt itsekin hankkimaan Mesut Özilin ja Alexis Sánchezin – joiden huhutaan olevan nyt lähtökuopissa. Entisen kärkipelaajan mukaan N’Golo Kanté ja Riyad Mahrez ovat sellaisia pelaajia, joita Arsenalin taustaryhmän pitäisi etsiä.
– Arsène Wenger sanoo tämän olevan yksi parhaista joukkueista, joka hänellä on koskaan ollut. Joka kerta, kun tämän joukkueen pitäisi yrittää todistaa hänen väitteensä oikeaksi, he tuottavat hänelle pettymyksen dramaattisesti, Wright korostaa.
– He tuottavat hänelle pettymyksen epätoivoisella tavalla. Ja silti hän yrittää yksin puolustaa heitä. Rekrytointi Arsenalissa on häpeällistä. Minä olisin voinut ostaa Mesut Özilin tai Alexis Sánchezin. Se ei ole N’Golo Kantén tai Mahrezin kaltaisten jalokivien löytämistä, hän jatkaa.
Jos kaikki kilpailut huomioidaan, Arsenal on hävinnyt seitsemästä edellisestä ottelustaan peräti viisi. Mestarien liigassa Bayern München murskasi Tykkimiehet yhteismaalein 10–2, ja Valioliigassa Wengerin miehistö on valahtanut viidennelle tilalle.
Torstaina Arsenalin verkkosivuilla julkaistiin puheenjohtaja Sir Chips Keswickin kommentti, jossa puitiin lontoolaisseuran tilannetta ja viime aikoina esillä ollutta keskustelua manageri Wengerin asemasta.
– Olemme täysin tietoisia tällä hetkellä seuraan keskittyvästä huomiosta ja ymmärrämme keskustelun. Kunnioitamme sitä, että faneilla on oikeus erilaisiin yksilöllisiin mielipiteisiin, mutta me johdamme aina tätä loistavaa jalkapalloseuraa pitkän tähtäimen etuja ajatellen, Keswick totesi.
– Arsènella on sopimus kauden loppuun asti. Mitä tahansa päätöksiä teemmekin, ne tehdään molemminpuolisesti ja julkistetaan oikeaan aikaan oikealla tavalla.
