Tottenham tainnutti Millwallin – Son osui kolmesti

© Kuva: Getty Images

FA Cupissa ratkottiin välieräjoukkueita sunnuntaina Lontoon paikallisottelussa. Tottenham sai kotikentällä vastaansa Mestaruussarjan Millwallin. Sitä Etelä-Lontoon kovaluista joukkuetta, joka pudotti edellisellä kierroksella Leicesterin kilpailusta, ei valitettavasti tänään kentällä nähty.

Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana vieraat eivät juuri palloon päässeet, jalkoihin kylläkin. Harry Kane sai jo kuudennella minuutilla kolhun, joka pakotti Mauricio Pochettinon ottamaan tähtensä vaihtoon. Tilalle Christian Eriksen.


Vartin pelin jälkeen maalintekoyritykset kirjattiin kotijoukkueelle lukemin 7-0.

Eriksen kiitti peliajastaan kellon näyttäessä 31. minuuttia. Dele Alli pudotti pallon boksissa tanskalaisen jalkaan, ja tämä upotti sen alakulmaan.


Lisää tuli 10 minuuttia myöhemmin, jolloin asialla oli Kanen tilalle kärkeen siirtynyt Heung-Min Son.

Koko avausjakson aikana Millwall sai aikaan kaksi maalintekoyritystä, muttei ainuttakaan vetoa kohti Michel Vormin vartioimaa maalia. Spursin yritykset 45 minuutin aikana kirjattiin muodossa 13/8.

Son tuplasi maalimääränsä ottelussa, ja siirsi joukkueensa jo 3-0-johtoon 54. minuutin kohdalla. 24-vuotias korealainen pitää selkeästi FA Cupista.


Neljännen kerran pelivälineen ohi Tom Kingin pääsi lähietäisyydeltä ohjaamaan Alli, kun ottelua oli pelattu 72. minuuttia. Tämän osuman myötä nähtiin myös harvinaisuus; Vincent Janssen pääsi kentälle tehot 1+1 keränneen Allin tilalle.

Ja kuinka ollakaan, myös seuran suurhankinta osui maaliin. Hollantilainen muutti tilanteeksi 5-0, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä 10 minuuttia. Son puolestaan täydensi hattutemppunsa ajassa 90+2. Eriksen merkittiin syöttäjäksi jälleen, hänen tehonsa iltapäiväpuhteesta 1+2.

FA Cupin välieristä tulee kiinnostavat; niihin ovat tähän mennessä selvittäneet tiensä Arsenal, Manchester City ja Tottenham. Kilpailu selkeästi motivoi isoja seuroja: maanantai-iltana neljänneksi joukkueeksi semifinaaleihin tiensä raivaa joko Chelsea tai Manchester United. Parien arvonta suoritetaan heti näiden välisen pelin jälkeen.